Ennusteista oli nähty pitkään, että viides peräkkäinen kisapäivä saattaisi olla samalla koko kisan viimeinen lentopäivä. Aamu valkeni taaskin kauniin sinisenä. Tehtäväksi annettiin Vojakkala.-Oripää-Kanteenmaa-Nastola-Urajärvi-Lautaporras-Räyskälä, 413 km, perinteinen nopeustehtävä.
Hinaukset aloitettiin kello 12. Nyt alkuun näytti hiukan vaikeammalta päästä ylös ja AB kävi aika matalissa, mutta pääsi kuitenkin siitäkin ylös tekemättä välilaskua kentälle. Itsekin alkuun vähän tökki, lähinnä pystyin säilyttämään hinauksesta saadun korkeuden, ennen kuin nosto vähän parani. Vaihdoin vähän parempaan, jossa pääsin jo reilusti toiselle tonnille ja muutaman nostonvaihdon jälkeen päästiinkin jo pariin tonniin.
Pelin avasivat LK ja N9, jotka lähtivät hiukan ennen yhtä ja siitä sitten monia perään ennen 13.10, minä näistä viimeisten joukossa. Toinen ryhmä lähti siitä sitten 5-15 minuutin sisällä, viimeisenä 13.24 AB.
Ensimmäinen väli Oripäähän meni vauhdikkaasti. Pilvijonot olivat hiukan väärässä suunnassa, mutta niitä sai kuitenkin hyödynnettyä mukavasti, keskinopeus Oripäässä käännettäessä oli vielä ihan kohtuullinen 152km/h (siis minulla, ei nopeimmilla!). Kanteenmaalle mennessä ei tarvinnut sen kummemmin kaartaa, vaan matka eteni liitämällä, eikä korkeuttakaan kadonnut. Käännepisteen kääntäminen aiheutti hieman epävarmuutta, kun toinen XCSoar ei kuitannutkaan käänepistettä, vaikka toinen näytti sen käännetyn, samoin Nano3. Päätin olla murehtimatta asiaa. Lisäksi XCSoar pölähti yhtäkkiä punaiseksi, eli väitti, että olisin liian korkealla (ainoa alue reitillä, joka oli FL 65). Muita koneita oli korkeammalla vasemmalla puolellani, enkä oman käsitykseni mukaan ollut väärällä korkeudella, joten päätin ohittaa senkin olankohautuksella. (Helpommin päätetty kuin toteutettu). Sikäli hassua, että ES:lle kävi aivan samoin, vaikka käytössä on eri softakin. Joku bugi tuo on (mahdollisesti ilmatilatiedostossa), silla tulosten tarkastamisen yhteydessä ei ilmatilarikkomusta kellään havaittu..
Varmuuden vuoksi ohjasin kuitenkin hiukan oikealle, päästäkseni taas FL95 ilmatilaan, ettei tarvitse olla niin varuillaan korkeusrajan kanssa. Menimme tässä vaiheessa sellaisella kymmenen koneen puljalla, mutta yhdestä nostosta lähdettäessä, menin VA:n perässä eteläisempää reittia, kun pääjoukko veti TMA:n reunaa pitkin. Yhytimme EZ:n, CX.n ja JS:n, mutta muu pääjoukko oli pääosin kadonnut. Eteen vai taakse, sitä oli mahdotonta tietää.
Tähän asti keli oli ollut helppoa lennettävää, mutta nyt oli näkyvissä selvästi, että pilvialueen reuna siirtyi nopeasti kohti pohjoista ja Nastolan käänepiste oli pilvettömällä alueella ja pilvien reuna alkoi olla jo lähellä Vesivehmaan lentokentän tasaa. Vesivehmaan kentän eteläpuolella kelattiin viimeisten hattaroiden alla kaikki saatavilla oleva talteen ja lähdettiin liitämään kohti Nastolaa. Matkalla tuli hiukan apuja, ja XCSoarin ennuste Nastolan kääntämisestä nousi vähitellen reilusti toiselle tonnille. JS meni edessä alhaalla, ja muutenkin edellä meni useita koneita.
Lopultakin se Nastola tuli ja korkeusmittarissa oli vielä noin 1350 metriä. Käänsimme suoraan myötätuuleen kohti Vierumäkeä, jossa olivat lähimmät pilvet. Korkeutta oli vielä reilu 800 metriä, kun JS kanttasi edessä ylhäällä ja pian itsekin olin nostossa. Nosto oli onneksi hyvä, sain viidessä ja puolessa minuutissa lähes 1300 metriä lisää korkeutta. Siitä sitten Urajärven kautta eteenpäin.
Edessä meni JS, VA yläpuolella ja EZ siivellä. Edessä oli valinta: mennäkö oikealle reittiviivasta pilvien kautta vai suoraan kohti käännepistettä kuivaan, Pilvet olivat aika kaukana, joten päätin mennä suoraan. Päätöstä tosin helpotti kummasti se, että VA ja JS siinä edessä tekivät saman päätöksen. Myös EZ tuli samaa matkaa.
EZ löysi kuivasta asiallisen kaksipuolikkaan, josta edellä menevät ajoivat ohitse. Kelasin siinä viitisensataa metriä lisää korkeuksia ja matkaa oli taas helpompi jatkaa, kun ilmaa oli yli 2100 metriä minun ja maanpinnan välillä. Oikealla alempana menivät CX, ES ja KK. Edessä pyörivät VA ja JS, mutta oikaisivat suoraan lentoon, kun lähestyin nostoa. Koska olin samoilla korkeuksilla, niin ei kun perään vain.
EZ kysyi minulta radiossa, että onko minulla hyttysputsarit. Vastasin ettei, mutta LS 8 näköjään sietää itikkaa paremmin kuin ASG 29, jossa ei myöskään ollut putsareita. Välimatka JS:n ja VA:n sen sijaan minullakin lisääntyi, mutta heillä onkin putsarit. Alkulennosta pysyin helposti VA:n mukana, mutta nyt eroa alkoi tulla selkeästi, joten ehkä ne putsarit todellakin kannattaisi ollakin. Yhdessä nostossa jäin jälkeen, mutta löysin hieman paremman edestä päin. EZ oli reilun sata metriä alapuolellani. JS ja VA olivat menneet jo edemmäs. Laskimen mukaan minun pitäsis jo päästä perille, joten lähdin liitämään. Osuin matkalla vielä yhteen nostoon ja otin siinä "hermokorkeuksia" satakunta metriä (Räyskälään ei ole kauhean mukava lähestyä pohjoisestakaan laskupaikkojen puutteen takia). Nosto oli kuitenkin niin heikko, että päätin jatkaa.
Käännyin kohti kenttää, samalla näin, että CX pyöri nostossa käännepisteen takana hiukan yläpuolellani. Päätin kuitenkin, että liitoluvun 16 on pakko riittää maaliin. Noh, nyt taas toteutui se, mikä aina tuppaa käymään, jos korkeutta ei ole tuhlattavaksi. Laski. Jatkoi laskemista. Ja edelleen. Hetkellinen liitoluku oli pitkään 11. Pakkohan tuon on loppua. Muttei tuntunut loppuvan. Aloin jo miettiä, että pitääkö tästä vetää reilusti sivuun kohti Portaan kylää ja sen peltoja.
Sitten osuin kuitenkin vahvaan nostoon, vedin siinä korkeuksia talteen ja tiesin, että nyt se menee kyllä perille asti. Pääsin maaliin keskinopeudella 114,3 km/h ja olin päivätuloksissa yhdeksäs. Loppujen lopuksi ihan hyvä päivä siis. Kokonaistuloksissa sain kuitattua pari sijaa. Tulosten perusteella voi päätellä, että olisi varmaan kannattanut lähteä aiemmin, koska näin kuivan osuus olisi ollut pienempi niin Nastolan kääntämisessä kuin kahdella viimeisellä legillä. No jälkiviisaushan se on helpoin viisauden laji, totesi jo aikoinaan mies Havukka-aholta.
Illalla oli puolenkisan party, mutta käytännössä se oli oikeastaan päättäjäiset. Kelit alkoivat taas näyttää purjelentokisoilta, eikä koneita edes ulkoilutettu kisoissa sen koommin.
25.6.2016
Räyskälä Masters 4.kilpailupäivä,, 14.6.2016
Kisakansaa hellittiin edelleen hienolla kelillä, olihan jo neljäs lentopäivä putkeen tulossa. Tehtävänantomielessä kelissä oli kuitenkin tiettyjä epävarmuustekijöitä pilvien lauttaantumisen, mahdollisten sadekuurojen sekä lännen kuivumisen takia, joten tehtäväksi annettiin AAT (aluetehtävä) Porras-Hämeenkoski (15 km)-Koski(15 km)-Lahnajärvi (20km)-EFFO(=Forssan lentokenttä) (15km) -Räyskälä, 205/432 km kolmen tunnin tehtäväajalla.
Pääsin taas ongelmitta hinauksesta nostoon, mutta pieni tekninen ongelma ilmeni, kun pääsin ylös. Toinen XCSoar (Dell Streak 5) sammui, eikä lähtenyt käyntiin, pienen odottelunkaan jälkeen. Laite oireilee joskus, jos on liian kuumaa maassa ennen starttia, mutta kun jäähdyttelykään ei kauheasti auttanut, tajusin, ettei kyse ollutkaan siitä.
Hetken kuluttua muistin toisenkin "tyyppivian" laitteessa, sen takakansi saattaa irrota itsekseen, eikä se silloin suostu käynnistymään. Asiassa on vielä sellainen ongelma, että laite on melko tukevasti kiinni suojakuoressaan. Katselin suuntaa, jossa ei ole muita koneita, ohjasin sinne ja aikani askarreltuani sain suojakuoren irti, takaseinän paikalleen, laitteen takaisin kuoreen ja vielä päällekin. Mission accomplished. Tein homman 99% katsomatta mitä tein (keskityin katsomaan, ettei muita koneita ole lähellä), mutta koneen lento tosin ei varmaankaan ollut trimmaamisesta huolimatta ihan optimaalista.
Ensimmäisenä matkaan lähtivät JP (13.33), AL ja NX, seuraavaa lähtijää odoteltiinkin sitten vartin verran ja pääjoukko lähti noin 13.55-14.00, itse noin 13.59. Menin AJ:n ja PI:n vetämän porukan kanssa koko matkan ensimmäiselle käännealueelle, vähän tosin jäin "johtokoneista", ja käänsin noin kilometrin ennen muita.
Kääntymisen jälkeen alkoi lauttaantuminen voimistua ja maa oli varsin kattavasti pilvessä. Yhdessä nostossa pyöriessämme katsoin alla olevaa maisemaa ja hauskana yksityiskohtana pisti silmään, että yhden talon pihapiiri melko tarkkaan rajojaan myöten kylpi auringossa, kun siitä joka suuntaan maasto oli kilometritolkulla varjossa. Varmaan siellä vilkaistiin ulos ja ajateltiin, että onpa mukava aurinkoinen päivä.
Jäin vähän liidoissa jälkeen, mutta aika mukavasti sain kuitenkin sitten nostoissa taas toisia kiinni. Kun matkaa oli reilut 110 km kasassa, oli keskinopeus vielä kivasti 130 km/h huitevissa. Edellä menevät JP, NX ja AL tuntuivat olevan hiukan hankaluuksissa ja pari koneista joutuikin menemään laskuun Räyskälään JP:n jatkaessa yksin eteenpäin. Ajoin yhdestä hyvästä nostosta hutiin ja jatkoin PI:n ja AJ:n perässä vajaat sata metriä alempana. Seuraava nostokin oli ihan hyvä, mutta siinä edellä menevät onnistuivat saamaan paremman keskinoston ja jäin hiukan lisää ja olin taas sen kolmisensataa metriä alempana.
Jatkaessani hetken aikaa jopa sateli, joskin aika lievästi. Yhytin AT:n alta kuitenkin hyvän noston ja eteenpäin liidellessäni sain vähitellen edelle karanneita kiinni. Edessä lännessä alkoi näkyä pilvetöntä taivasta ja lauttautuneet pilvet vaihtuivat irrallisiksi ja pieneneviksi hattaroiksi.
XCSoar on minusta aika hyvä ohjelma, mutta nyt sen oivaltavuus ylitti jo kaiken logiikan rajat. Kun lennetään AAT-tehtävää, niin ohjelma laskee jollain logiikallaan kullekin alueelle hyvät kääntymispisteet. Niitä voi itse halutessaan siirrellä, mutta en ollut niihin koskenutkaan ja tällä alueella ohjelma kehotti kääntymään pisteessä, jossa oli juuri se viimeinen pilvi. Mistä helkutista se sen pystyi tietämään? No, en tosin tietenkään kääntynyt, vaan jatkoin KX:n perässä alueen takarajaa kohden. Pääjoukko meni samalla logiikalla hieman pohjoisempaa linjaa. Korkeutta oli reilut 1700 metriä, joten pystyimme liitämään vielä kymmenisen kilometriä ja käännyimme sittenTurun TMA:n rajan lähestyessä noin 1500 metrissä.
Käytännössä oli kaksi mahdollisuutta jatkaa: joko suoraan kohti seuraavaa käännealuetta kuivassa tai pilvialueen reunalle ja sieltä sitten sitä pitkin etelään. Menimme KX:n kanssa jälkimmäistä reittiä, kun pääjoukko käytti ensin mainittua. Matkalla oli muutama hattara, mutta niistä ei läytynyt tarpeeksi hyviä nostoja, tosin nekin pumppasivat hieman lisäenergiaa koneeseen. Kelasimme yhdessä reilussa metrisessä vähän lisää ja jatkoimme matkaa N3:n kanssa, joka jostain ilmaantui messiin.
Vajaassa tonnissa otimme KX:n kanssa vähän huonohkon noston, mutta pian jatkoimme vielä eteenpäin, mistä sitten löytyikin kolmepuolikas. Ja eikö se pääjoukko ilmaantunut taas sen kolme sataa metriä yläpuolelle. Jos olisimme heti osuneet tuohon kolmepuolikkaaseen, niin olisimme olleet todennäköisesti vähintään samassa korkeudessa pääjoukon kanssa, mutta jossitteluhan on tietenkin aina turhaa. Sain kuitenkin nostossa porukoita satakunta metriä kiinni ja taas perään. Käänsimme eteläisen reunan ja sitten alkoikin olla aika tankata loppuliukukorkeudet.
Loppuliuku oli periaatteessa helppo, koska ideana oli ajaa vain alueen sisälle ja kaartaa sitten kohti maalia, kun sinne vielä varmasti pääsee. Hölmöilin kuitenkin hiukan sillä, että arvioin korkeuden kulumisen alakanttiin ja olisi pitänyt ottaa linja keskemmlle aluetta. Nyt ajauduin pisteeseen, että minun oli tavallaan pakko kääntää liian aikaisin, kun otin alueesta liian ohuen siivun ja takareuna tuli vsataan sillä linjalla. No eipähän ainakaan tarvinnut jännittää, että tuleeko perille.
Teoriassa AAT-tehtävällä kannattaa yrittää optimoida lentoaika mahdollisimman lähelle tehtäväaikaa, ei kuitenkaan sen alle. No, siinä onnistuin aika hyvin, oma aikani oli 3 tuntia ja 51 sekuntia. Mutta tällainen tilanne, jossa olisi voinut ottaa hieman kauemmas ja ajaa sittten loppuliukua vähän pidempään tarvitsematta kuitenkaan enää nostoa olisi nostanut keskinopeutta.
AL ja NX ottivat uudet hinaukset ja lensivät tehtävän vielä läpikin, vaikka ilmeisesti ensimmäinen käännealue ja sieltä toisellekin suuri osa matkasta oli jo aika haastavassa kelissä. Kova temppu sinänsä.
Oma sijoitukseni oli kahdestoista keskinopeudella 114 km/h, mutta piste-ero esimerkiksi kuudenteen sijaan oli vain vajaat kolmekymmentä pistettä. Kuten jollekin - tai joillekin - tai oikeastaan kaikille, jotka jaksoivat kuunnella - no OK, ehkä vielä parille muullekin - sanoin, se oli kuitenkin jo vähän lentämisen näköistä ja tuntuista tekemistä.
Päivän tulokset
Pääsin taas ongelmitta hinauksesta nostoon, mutta pieni tekninen ongelma ilmeni, kun pääsin ylös. Toinen XCSoar (Dell Streak 5) sammui, eikä lähtenyt käyntiin, pienen odottelunkaan jälkeen. Laite oireilee joskus, jos on liian kuumaa maassa ennen starttia, mutta kun jäähdyttelykään ei kauheasti auttanut, tajusin, ettei kyse ollutkaan siitä.
Hetken kuluttua muistin toisenkin "tyyppivian" laitteessa, sen takakansi saattaa irrota itsekseen, eikä se silloin suostu käynnistymään. Asiassa on vielä sellainen ongelma, että laite on melko tukevasti kiinni suojakuoressaan. Katselin suuntaa, jossa ei ole muita koneita, ohjasin sinne ja aikani askarreltuani sain suojakuoren irti, takaseinän paikalleen, laitteen takaisin kuoreen ja vielä päällekin. Mission accomplished. Tein homman 99% katsomatta mitä tein (keskityin katsomaan, ettei muita koneita ole lähellä), mutta koneen lento tosin ei varmaankaan ollut trimmaamisesta huolimatta ihan optimaalista.
Ensimmäisenä matkaan lähtivät JP (13.33), AL ja NX, seuraavaa lähtijää odoteltiinkin sitten vartin verran ja pääjoukko lähti noin 13.55-14.00, itse noin 13.59. Menin AJ:n ja PI:n vetämän porukan kanssa koko matkan ensimmäiselle käännealueelle, vähän tosin jäin "johtokoneista", ja käänsin noin kilometrin ennen muita.
Kääntymisen jälkeen alkoi lauttaantuminen voimistua ja maa oli varsin kattavasti pilvessä. Yhdessä nostossa pyöriessämme katsoin alla olevaa maisemaa ja hauskana yksityiskohtana pisti silmään, että yhden talon pihapiiri melko tarkkaan rajojaan myöten kylpi auringossa, kun siitä joka suuntaan maasto oli kilometritolkulla varjossa. Varmaan siellä vilkaistiin ulos ja ajateltiin, että onpa mukava aurinkoinen päivä.
Jäin vähän liidoissa jälkeen, mutta aika mukavasti sain kuitenkin sitten nostoissa taas toisia kiinni. Kun matkaa oli reilut 110 km kasassa, oli keskinopeus vielä kivasti 130 km/h huitevissa. Edellä menevät JP, NX ja AL tuntuivat olevan hiukan hankaluuksissa ja pari koneista joutuikin menemään laskuun Räyskälään JP:n jatkaessa yksin eteenpäin. Ajoin yhdestä hyvästä nostosta hutiin ja jatkoin PI:n ja AJ:n perässä vajaat sata metriä alempana. Seuraava nostokin oli ihan hyvä, mutta siinä edellä menevät onnistuivat saamaan paremman keskinoston ja jäin hiukan lisää ja olin taas sen kolmisensataa metriä alempana.
Jatkaessani hetken aikaa jopa sateli, joskin aika lievästi. Yhytin AT:n alta kuitenkin hyvän noston ja eteenpäin liidellessäni sain vähitellen edelle karanneita kiinni. Edessä lännessä alkoi näkyä pilvetöntä taivasta ja lauttautuneet pilvet vaihtuivat irrallisiksi ja pieneneviksi hattaroiksi.
XCSoar on minusta aika hyvä ohjelma, mutta nyt sen oivaltavuus ylitti jo kaiken logiikan rajat. Kun lennetään AAT-tehtävää, niin ohjelma laskee jollain logiikallaan kullekin alueelle hyvät kääntymispisteet. Niitä voi itse halutessaan siirrellä, mutta en ollut niihin koskenutkaan ja tällä alueella ohjelma kehotti kääntymään pisteessä, jossa oli juuri se viimeinen pilvi. Mistä helkutista se sen pystyi tietämään? No, en tosin tietenkään kääntynyt, vaan jatkoin KX:n perässä alueen takarajaa kohden. Pääjoukko meni samalla logiikalla hieman pohjoisempaa linjaa. Korkeutta oli reilut 1700 metriä, joten pystyimme liitämään vielä kymmenisen kilometriä ja käännyimme sittenTurun TMA:n rajan lähestyessä noin 1500 metrissä.
Käytännössä oli kaksi mahdollisuutta jatkaa: joko suoraan kohti seuraavaa käännealuetta kuivassa tai pilvialueen reunalle ja sieltä sitten sitä pitkin etelään. Menimme KX:n kanssa jälkimmäistä reittiä, kun pääjoukko käytti ensin mainittua. Matkalla oli muutama hattara, mutta niistä ei läytynyt tarpeeksi hyviä nostoja, tosin nekin pumppasivat hieman lisäenergiaa koneeseen. Kelasimme yhdessä reilussa metrisessä vähän lisää ja jatkoimme matkaa N3:n kanssa, joka jostain ilmaantui messiin.
Vajaassa tonnissa otimme KX:n kanssa vähän huonohkon noston, mutta pian jatkoimme vielä eteenpäin, mistä sitten löytyikin kolmepuolikas. Ja eikö se pääjoukko ilmaantunut taas sen kolme sataa metriä yläpuolelle. Jos olisimme heti osuneet tuohon kolmepuolikkaaseen, niin olisimme olleet todennäköisesti vähintään samassa korkeudessa pääjoukon kanssa, mutta jossitteluhan on tietenkin aina turhaa. Sain kuitenkin nostossa porukoita satakunta metriä kiinni ja taas perään. Käänsimme eteläisen reunan ja sitten alkoikin olla aika tankata loppuliukukorkeudet.
Loppuliuku oli periaatteessa helppo, koska ideana oli ajaa vain alueen sisälle ja kaartaa sitten kohti maalia, kun sinne vielä varmasti pääsee. Hölmöilin kuitenkin hiukan sillä, että arvioin korkeuden kulumisen alakanttiin ja olisi pitänyt ottaa linja keskemmlle aluetta. Nyt ajauduin pisteeseen, että minun oli tavallaan pakko kääntää liian aikaisin, kun otin alueesta liian ohuen siivun ja takareuna tuli vsataan sillä linjalla. No eipähän ainakaan tarvinnut jännittää, että tuleeko perille.
Teoriassa AAT-tehtävällä kannattaa yrittää optimoida lentoaika mahdollisimman lähelle tehtäväaikaa, ei kuitenkaan sen alle. No, siinä onnistuin aika hyvin, oma aikani oli 3 tuntia ja 51 sekuntia. Mutta tällainen tilanne, jossa olisi voinut ottaa hieman kauemmas ja ajaa sittten loppuliukua vähän pidempään tarvitsematta kuitenkaan enää nostoa olisi nostanut keskinopeutta.
AL ja NX ottivat uudet hinaukset ja lensivät tehtävän vielä läpikin, vaikka ilmeisesti ensimmäinen käännealue ja sieltä toisellekin suuri osa matkasta oli jo aika haastavassa kelissä. Kova temppu sinänsä.
Oma sijoitukseni oli kahdestoista keskinopeudella 114 km/h, mutta piste-ero esimerkiksi kuudenteen sijaan oli vain vajaat kolmekymmentä pistettä. Kuten jollekin - tai joillekin - tai oikeastaan kaikille, jotka jaksoivat kuunnella - no OK, ehkä vielä parille muullekin - sanoin, se oli kuitenkin jo vähän lentämisen näköistä ja tuntuista tekemistä.
Päivän tulokset
24.6.2016
Räyskälä Masters 3. kilpailupäivä, 13.6.2016
Kolmaskin kisapäivä aukeni kirkkaalla taivaalla, jonne alkoi vähitellen kerääntyä asiallisia cumuluksia. Tehtäväksi annettiin Vojakkala-Koskenniska-Humppila-Kisakeskus-Räyskälä, 440 km. Hinaukset aloitettiin 12.00 ja olin viimeisen ryhmän ensimmäisenä. Melkein heti alkuun päästiin puolentoista tonnin paikkeille ja hyvin pian jo lähemmäs kahta. Normaalisti pyöriskeltiin taas aikamme lähtölinjan molemmin puolin, ensimmäiset startit ottivat T5 (13.08) ja N3 ja N9, jotka läksivät 13.15 jälkeen.
Itse kytistelin 13.35 asti ja lähdin aika lailla tarkkaan joukkion keskivaiheilla. Suurin osa lopuista koneista läksi samassa rykelmässä seuraavan viiden minuutin sisällä, koko porukan viimeisenä matkaan sujahti KX, sekin vain vajaata 10 minuuttia myöhemmin.
Ensimmäinen väli Hollolaan asti meni melko vaivattomasti. Edellisestä päivästä muka oppineena olin päättänyt, etten hevin lähde tekemään omia ratkaisuja vaan yritän roikkua mukana ja siten pyrkiä minimoimaan vahingot, ehkä jopa hiukan parantamaan asemiani. Edellä menevät JP, AL ja NX lähtivät kaartamaan, itse siinä perässä, kun JP sanoi radiossa, ettei tässä kannata kiertää. Samalla AL jäi kaartamaan hiukan edempänä, joten sutena sen perään. Sekin oikaisi kaartonsa ja jatkoi kohti Lahtea NX:n perässä. Ilmeisesti pääosa puljasta jäi siihen JP:n löytämään nostoon.
Korkeus oli vajonnut jo alle tuhannen metrin. Katsoin, että suorempi reitti Vesijärven yli näytti houkuttelevammalta ja hetken se tosiaan vaikuttikin lupaavalta. Sitten alkoi laskea ja laskea. Jatkoin härkäpäisesti hyvältä vaikuttavaa pilveä kohti, korkeus hupeni ja kirosanatiheys kabiinissa nousi kääntäen verrannollisesti jäljellä olevaan korkeuteen. Noin 500 metrin korkeudessa sitten alkoi lopultakin nostaa, ja onneksi nosto oli ihan kohtuullinen kolmonen. Päivän juhlahetki sattui, kun JS tuli samaan nostoon - alapuolelleni! Ei paljoa, mutta kuitenkin. Ehkä tämä tästä vielä.
Kelasimme hiukan toiselle tonnille ja jatkoimme kohti käännepistettä. Seuraavaakin nostoa hakiessamme ajauduimme alle 600 metriin, mutta se olikin sitten päivän mahtinosto, keskinosto alhaalta ylös (1200 metrin korkeuslisällä) oli 4,5m/s ja keskinäyttö taisi parhaillaan käydä 5.9m/s. Australialainen AB kiljaisi radioon "This is Finlandiaaaaa". Olin taas päättänyt olla höntyilemättä, mutta ennen kuin pystyin hyödyntämään noston ylös asti, toinen kone kaarsi hieman eri ympyrää ja jouduin väistämään nostosta ulos.
Tuossa tilanteessa ei ollut kauheasti pointtia yrittää enää palata takaisin nostoon, vaan jouduin tavallaan ajolähtönä jatkamaan käännepisteelle. Takaisin tullessa en ainakaan osunut samaan nostoon (tai se oli sammunut), vaan jatkoin eteenpäin. Tällä välillä ei tahtonut osua millään jalka lankulle vaan mählin sekä liidot, että nostotkin. Kavereina olivat lähinnä CX ja KK. CX lenteli hiljakseen, mutta jotenkin pystyi koko ajan pysymään suunnilleen samassa vauhdissa ja sen pari sataa metriä ylempänä. Rasittavaa ;)
Lautaportaan huitteilla ajoin taas alas. Edessä näkyi muuten varsin varjoisassa alueessa isohko metsäalue, jossa taisi olla vanhaa hakkuuaukeaakin ja johon aurinko paistoi, joten sinne. Taas alkoi laskea rajusti, mikä on toisaalta paha asia, korkeus hupenee, mutta toisaalta se tarkoittaa myös, että jossain lähellä ilma myös nousee ylöspäin. Ja noin kuudessasadassa metrissä usko palkittiin ja vajaa kaksipuolikas nosto vei minut taas 700 metriä ylemmäs, selvästi toiselle tonnille.
Vähän ennen Humppilaa jäin taas kaartamaan ja eikö jo taakse jäänyt CX sujahtanutkin siitä sitten yli ja ohi. Kehtasi vielä kommentoida ohitustaan. Lähdimme KK:n kanssa perään, mutta vaikka saimme välillä sen kiinni vaakasuunnassa, niin pystysuunnassa ero tuntui vain kasvavan. Radiosta alkoi puolestaan kuulua vähän huolestuttavia viestejä, viimeinen käännepiste alkoi olla aukossa ja meillä oli vielä melkein 50 kilometriä sinne. Jatkoimme kuitenkin KK:n kanssa urheasti eteenpäin. Suunnitelma oli, että hyvässä nostossa noustaisiin korkealle ja sieltä voisi sitten käydä stressittömästi kääntämässä sen viimeisen pisteen.
Suunnitelmassa oli vain yksi pieni puute. Sitä hyvää nostoa ei löytynyt, joten viimeiselle käännepisteelle lähdettiin työntämään siniseen noin tuhannen metrin korkeudesta, kääntäessä vielä noin 750 metriä. Heti kääntämisen jälkeen tuntui epämääräinen nosto oikealla puolellani. Lähdin kaartamaan siihen. En sanonut KK mitään, koska en ollut varma, oliko siinä jotain vai ei. No olihan siinä jotain, mutta vajaa metrinen keskinosto ei kauheasti juhlia aiheuttanut. Kelasin siinä kuitenkin parisataa metriä lisää ja katselin, kuin KK jatkoi liitoaan eteenpäin, laskien osan vesistä pois.
Lopulta hermoni petti heikkoon nostoon ja lähdin jatkamaan. KK löysi edeltä paremman ja tulin sen alle samaan nostoon - noin kolmesataa metriä alempana. Sain sitä hiukan nostossa kiinni ja läksimme jatkamaan matkaa, minä noin 150 metriä alempana. Seuraavan noston sain otettua hieman paremmin ja imettyä korkeuseron vain muutamaan kymmeneen metriin.
Räyskälään lähestyminen lounaasta on maastomielessä epämiellyttävää (laskupaikkoja ajatellen), joten jatkoimme ensin kohti pohjoista, jossa keli vaikutti paremmalta ja samalla saataisiin tuulikomponenttia parannettua, Edessä näkyi avoimen luokan Duo Discus, HIK ja niinpä Kiikalan kentän kupeesta sen alta löytyi 700 metrin korkeudesta parimetrinen, jossa sitten varman päälle kelasimme sen varmasti riittävän tonnin lisää korkeutta ja lähdimme loppuliukuun.
Matkalla ajoimme vielä yhden hyvän noston läpi ja siinä vedetyllä lisäkorkeudella pystyikin sitten työntämään maaliin loppumatkan noin 200 km/h nopeudella. KK laippakoneena pystyi vähän jättämään loppuliu'ussa, mutta toki sitten tasoituskertoimet hoitivat pisteet "oikein päin".
Päivä oli kisojen ainoa, jona minun keskinopeuteni jäi alle 100 km/h (97.25 km/h) ja kun päivävoittaja (VA) lensi 117 km/h oli selvä, että päivän pistesaalis ja sijoitus olivat surkeita. Olin päivän sijoituksissa sijalla 18 ja kokonaispisteissäkin vasta 17. Tuo päivä käytännössä romutti loputkin menestystoiveet kokonaiskisan osalta.
Itse kytistelin 13.35 asti ja lähdin aika lailla tarkkaan joukkion keskivaiheilla. Suurin osa lopuista koneista läksi samassa rykelmässä seuraavan viiden minuutin sisällä, koko porukan viimeisenä matkaan sujahti KX, sekin vain vajaata 10 minuuttia myöhemmin.
Ensimmäinen väli Hollolaan asti meni melko vaivattomasti. Edellisestä päivästä muka oppineena olin päättänyt, etten hevin lähde tekemään omia ratkaisuja vaan yritän roikkua mukana ja siten pyrkiä minimoimaan vahingot, ehkä jopa hiukan parantamaan asemiani. Edellä menevät JP, AL ja NX lähtivät kaartamaan, itse siinä perässä, kun JP sanoi radiossa, ettei tässä kannata kiertää. Samalla AL jäi kaartamaan hiukan edempänä, joten sutena sen perään. Sekin oikaisi kaartonsa ja jatkoi kohti Lahtea NX:n perässä. Ilmeisesti pääosa puljasta jäi siihen JP:n löytämään nostoon.
Korkeus oli vajonnut jo alle tuhannen metrin. Katsoin, että suorempi reitti Vesijärven yli näytti houkuttelevammalta ja hetken se tosiaan vaikuttikin lupaavalta. Sitten alkoi laskea ja laskea. Jatkoin härkäpäisesti hyvältä vaikuttavaa pilveä kohti, korkeus hupeni ja kirosanatiheys kabiinissa nousi kääntäen verrannollisesti jäljellä olevaan korkeuteen. Noin 500 metrin korkeudessa sitten alkoi lopultakin nostaa, ja onneksi nosto oli ihan kohtuullinen kolmonen. Päivän juhlahetki sattui, kun JS tuli samaan nostoon - alapuolelleni! Ei paljoa, mutta kuitenkin. Ehkä tämä tästä vielä.
Kelasimme hiukan toiselle tonnille ja jatkoimme kohti käännepistettä. Seuraavaakin nostoa hakiessamme ajauduimme alle 600 metriin, mutta se olikin sitten päivän mahtinosto, keskinosto alhaalta ylös (1200 metrin korkeuslisällä) oli 4,5m/s ja keskinäyttö taisi parhaillaan käydä 5.9m/s. Australialainen AB kiljaisi radioon "This is Finlandiaaaaa". Olin taas päättänyt olla höntyilemättä, mutta ennen kuin pystyin hyödyntämään noston ylös asti, toinen kone kaarsi hieman eri ympyrää ja jouduin väistämään nostosta ulos.
Tuossa tilanteessa ei ollut kauheasti pointtia yrittää enää palata takaisin nostoon, vaan jouduin tavallaan ajolähtönä jatkamaan käännepisteelle. Takaisin tullessa en ainakaan osunut samaan nostoon (tai se oli sammunut), vaan jatkoin eteenpäin. Tällä välillä ei tahtonut osua millään jalka lankulle vaan mählin sekä liidot, että nostotkin. Kavereina olivat lähinnä CX ja KK. CX lenteli hiljakseen, mutta jotenkin pystyi koko ajan pysymään suunnilleen samassa vauhdissa ja sen pari sataa metriä ylempänä. Rasittavaa ;)
Lautaportaan huitteilla ajoin taas alas. Edessä näkyi muuten varsin varjoisassa alueessa isohko metsäalue, jossa taisi olla vanhaa hakkuuaukeaakin ja johon aurinko paistoi, joten sinne. Taas alkoi laskea rajusti, mikä on toisaalta paha asia, korkeus hupenee, mutta toisaalta se tarkoittaa myös, että jossain lähellä ilma myös nousee ylöspäin. Ja noin kuudessasadassa metrissä usko palkittiin ja vajaa kaksipuolikas nosto vei minut taas 700 metriä ylemmäs, selvästi toiselle tonnille.
Vähän ennen Humppilaa jäin taas kaartamaan ja eikö jo taakse jäänyt CX sujahtanutkin siitä sitten yli ja ohi. Kehtasi vielä kommentoida ohitustaan. Lähdimme KK:n kanssa perään, mutta vaikka saimme välillä sen kiinni vaakasuunnassa, niin pystysuunnassa ero tuntui vain kasvavan. Radiosta alkoi puolestaan kuulua vähän huolestuttavia viestejä, viimeinen käännepiste alkoi olla aukossa ja meillä oli vielä melkein 50 kilometriä sinne. Jatkoimme kuitenkin KK:n kanssa urheasti eteenpäin. Suunnitelma oli, että hyvässä nostossa noustaisiin korkealle ja sieltä voisi sitten käydä stressittömästi kääntämässä sen viimeisen pisteen.
Suunnitelmassa oli vain yksi pieni puute. Sitä hyvää nostoa ei löytynyt, joten viimeiselle käännepisteelle lähdettiin työntämään siniseen noin tuhannen metrin korkeudesta, kääntäessä vielä noin 750 metriä. Heti kääntämisen jälkeen tuntui epämääräinen nosto oikealla puolellani. Lähdin kaartamaan siihen. En sanonut KK mitään, koska en ollut varma, oliko siinä jotain vai ei. No olihan siinä jotain, mutta vajaa metrinen keskinosto ei kauheasti juhlia aiheuttanut. Kelasin siinä kuitenkin parisataa metriä lisää ja katselin, kuin KK jatkoi liitoaan eteenpäin, laskien osan vesistä pois.
Lopulta hermoni petti heikkoon nostoon ja lähdin jatkamaan. KK löysi edeltä paremman ja tulin sen alle samaan nostoon - noin kolmesataa metriä alempana. Sain sitä hiukan nostossa kiinni ja läksimme jatkamaan matkaa, minä noin 150 metriä alempana. Seuraavan noston sain otettua hieman paremmin ja imettyä korkeuseron vain muutamaan kymmeneen metriin.
Räyskälään lähestyminen lounaasta on maastomielessä epämiellyttävää (laskupaikkoja ajatellen), joten jatkoimme ensin kohti pohjoista, jossa keli vaikutti paremmalta ja samalla saataisiin tuulikomponenttia parannettua, Edessä näkyi avoimen luokan Duo Discus, HIK ja niinpä Kiikalan kentän kupeesta sen alta löytyi 700 metrin korkeudesta parimetrinen, jossa sitten varman päälle kelasimme sen varmasti riittävän tonnin lisää korkeutta ja lähdimme loppuliukuun.
Matkalla ajoimme vielä yhden hyvän noston läpi ja siinä vedetyllä lisäkorkeudella pystyikin sitten työntämään maaliin loppumatkan noin 200 km/h nopeudella. KK laippakoneena pystyi vähän jättämään loppuliu'ussa, mutta toki sitten tasoituskertoimet hoitivat pisteet "oikein päin".
Päivä oli kisojen ainoa, jona minun keskinopeuteni jäi alle 100 km/h (97.25 km/h) ja kun päivävoittaja (VA) lensi 117 km/h oli selvä, että päivän pistesaalis ja sijoitus olivat surkeita. Olin päivän sijoituksissa sijalla 18 ja kokonaispisteissäkin vasta 17. Tuo päivä käytännössä romutti loputkin menestystoiveet kokonaiskisan osalta.
19.6.2016
Räyskälä Masters 2. kilpailupäivä, 12.6.2016
Toisen kilpailupäivän gridilistassa olin ensimmäisessä ryhmässä ja se teki pienen kiireen aamulla, koska siinä ryhmässä haluaisin olla viimeisenä - vaikka tosin senkin vaikutus lähtöaikaan on noin viisi minuuutia. Tekisi se kuitenkin sen, että ilmassa olisi viisi muuta konetta mahdollisten nostojen merkkinä. Suunnitelma ei ihan täysin toteutunut, sillä M oli vielä nopeampi, mutta käytännössä viides tai kuudes hinaus on jo ihan sama.
Päivän tehtävä oli Vojakkala - Toija - Kantenmaa - Lautaporras - Syrjäntaka - Räyskälä, 328 km. Hinaukset aloitettiin 11.45, joka oli hiukan erikoista, kun tehtävä oli kuitenkin noin lyhyt ja sääkin vaikutti myös suhteellisen tukevalta. Käytännössä tuollaisessa tilanteessa odotellaan kuitenkin kelin parantumista ja niinpä nytkin ensimmäiset lähtivät tehtävälle vasta 13.10 jälkeen, vaikka lähtölinja aukeni jo 12.43. Tokihan aikaisemmat hinaukset antavat piloteille teoriassa enemmän pelivaraa, mutta harvoin sitä kuitenkaan käytetään.
Hinauksesta pääsin suoraan 1200 metriin ja lähtölinjan auetessa pääsi jo 1600 metriin. CX avasi pelin, itse lähdin joukon keskipaikkeilla EH:n ja JP:n perään. Laipalliset koneet menivät kovassa kelissä niin vauhdikkaasti, etten kauaakaan kestänyt mukana, toki ensimmäiseen nostoon niiden alle. WS liittyi hetkeksi seuraan, mutta pian sekin kiersi vasemmalle, kun itse jatkoin suorempaan kohti käännepistettä.
Ennen pistettä lensin hiukan pisteen "ohitse" jonoa pitkin ja siitä sitten puikkasin pisteelle kääntämään ja nostoon. Sikäli linjani olivat osuneet kohdilleen, että siinä missä ekassa liidossa mentiin LK:n ali noin parisataa metriä alempana, niin nyt osat olivat vaihtuneet päinvastoin. Myös JP oli samassa nostossa selvästi alempana. Vaikka purjelennossakin usein pätee sanonta, "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää", niin näköjään välillä myös: "minkä eteensä päästää, altaan löytää". EH:kin oli vielä samassa nostossa, toki noin 250 metriä ylempänä.
Jatkoimme nostosta AT;n, WS:n, N3:n ja AB:n kanssa eteenpäin. Kaikki meni mukavasti, mutta hiukan ennen Loimaata N3 ja WS jäivät nostoon ja AT ja AB hiukan aiempaan. Olin WS:n ja N3:n alla, mutta huomasin, että he nousivat selvästi paremmin kuin minä. Olisi pitänyt kylmästi palata se vajaa kilomteri taaksepäin ja nousta siinä aiemmassa nostossa, mutta päätin jatkaa eteenpäin. Vajosin vajaaseen kuuteensatan metriin, missä oli sitten pakko ottaa kaksimetrinen ja jatkoin siitä vielä hiukan eteenpäin ja sain vahdettua kolmoseen, jossa maltoin nousta vähän yli tonniin. Vähän ennen Kanteenmaan käännepistettä sain lopulta 3,4m/s noston, jossa nousin reilun kilometrin ylemmäksi - vähän alkoi helpottaa. Toki aiemmat puljakaverit olivat sen viisisataa metriä ylempänä.
Ennen Lautaportaan käännepistettä näin koneen kaartamassa ja liidin sen alle, mutta nosto ei ollut tarpeeksi hyvä. Huomasin samalla, ettei se ollutkaan kisakone, vaan 70 Nummelasta. Jatkoin hiukan, löysin vähän paremman ja siinä muutama kierros ja ohitin jo liitämään alkaneen 70:n. Pari kilometrin päästä löysin sitten päivän parhaimman nostoni, keskinosto kävi 5.7. Lisäksi keskitys osui kerrasta. 70 tuli alle, mutta jo selvästi alempana.
Ennen Hämeenlinnaa pääsin taas vanhan porukan alle, mutta paras kupla oli jo mennyt, enkä kelpuuttanut vajata kaksimetristä, Hämeenlinnassa sama tilanne, mutta pakkkohan sen oli alkaa kelvata, kun korkeutta alkoi olla hiukan niukasti. Avoimen luokan RA oli samassa nostossa, mutta jatkoi siitä kohti itää. Liidin hetken samaan suuntaan, mutta sitten tajusin, että kulma käännepisteelle on huono ja päättelin, että heillä onkin eri käännepiste. Kävin kääntämässä Syrjäntaan noin tuhannen metrin korkeudessa. Paluumatkalla löysin vajaan kuudensadan metrin korkeudesta taas vajaan kakkosen, mutta köyhällä ei ole varaa valita. Viimeinen nosto oli melkein kaksipuolikas ja sillä pääsinkin sitten liukupolulle ja maaliin asti.
Olin päivän tuloksissa 18. keskinopeudella 107km/h. Pisteissä tuli nenään yli kahdellasadalla pisteellä. Ei vieläkään ihan katastrofi, mutta melkein. Päivän voitti ES (samanlaisella koneella kuin minulla) keskinopeudella 121,3 km/h.
Päivän tulokset
Päivän tehtävä oli Vojakkala - Toija - Kantenmaa - Lautaporras - Syrjäntaka - Räyskälä, 328 km. Hinaukset aloitettiin 11.45, joka oli hiukan erikoista, kun tehtävä oli kuitenkin noin lyhyt ja sääkin vaikutti myös suhteellisen tukevalta. Käytännössä tuollaisessa tilanteessa odotellaan kuitenkin kelin parantumista ja niinpä nytkin ensimmäiset lähtivät tehtävälle vasta 13.10 jälkeen, vaikka lähtölinja aukeni jo 12.43. Tokihan aikaisemmat hinaukset antavat piloteille teoriassa enemmän pelivaraa, mutta harvoin sitä kuitenkaan käytetään.
Hinauksesta pääsin suoraan 1200 metriin ja lähtölinjan auetessa pääsi jo 1600 metriin. CX avasi pelin, itse lähdin joukon keskipaikkeilla EH:n ja JP:n perään. Laipalliset koneet menivät kovassa kelissä niin vauhdikkaasti, etten kauaakaan kestänyt mukana, toki ensimmäiseen nostoon niiden alle. WS liittyi hetkeksi seuraan, mutta pian sekin kiersi vasemmalle, kun itse jatkoin suorempaan kohti käännepistettä.
Ennen pistettä lensin hiukan pisteen "ohitse" jonoa pitkin ja siitä sitten puikkasin pisteelle kääntämään ja nostoon. Sikäli linjani olivat osuneet kohdilleen, että siinä missä ekassa liidossa mentiin LK:n ali noin parisataa metriä alempana, niin nyt osat olivat vaihtuneet päinvastoin. Myös JP oli samassa nostossa selvästi alempana. Vaikka purjelennossakin usein pätee sanonta, "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää", niin näköjään välillä myös: "minkä eteensä päästää, altaan löytää". EH:kin oli vielä samassa nostossa, toki noin 250 metriä ylempänä.
Jatkoimme nostosta AT;n, WS:n, N3:n ja AB:n kanssa eteenpäin. Kaikki meni mukavasti, mutta hiukan ennen Loimaata N3 ja WS jäivät nostoon ja AT ja AB hiukan aiempaan. Olin WS:n ja N3:n alla, mutta huomasin, että he nousivat selvästi paremmin kuin minä. Olisi pitänyt kylmästi palata se vajaa kilomteri taaksepäin ja nousta siinä aiemmassa nostossa, mutta päätin jatkaa eteenpäin. Vajosin vajaaseen kuuteensatan metriin, missä oli sitten pakko ottaa kaksimetrinen ja jatkoin siitä vielä hiukan eteenpäin ja sain vahdettua kolmoseen, jossa maltoin nousta vähän yli tonniin. Vähän ennen Kanteenmaan käännepistettä sain lopulta 3,4m/s noston, jossa nousin reilun kilometrin ylemmäksi - vähän alkoi helpottaa. Toki aiemmat puljakaverit olivat sen viisisataa metriä ylempänä.
Ennen Lautaportaan käännepistettä näin koneen kaartamassa ja liidin sen alle, mutta nosto ei ollut tarpeeksi hyvä. Huomasin samalla, ettei se ollutkaan kisakone, vaan 70 Nummelasta. Jatkoin hiukan, löysin vähän paremman ja siinä muutama kierros ja ohitin jo liitämään alkaneen 70:n. Pari kilometrin päästä löysin sitten päivän parhaimman nostoni, keskinosto kävi 5.7. Lisäksi keskitys osui kerrasta. 70 tuli alle, mutta jo selvästi alempana.
Ennen Hämeenlinnaa pääsin taas vanhan porukan alle, mutta paras kupla oli jo mennyt, enkä kelpuuttanut vajata kaksimetristä, Hämeenlinnassa sama tilanne, mutta pakkkohan sen oli alkaa kelvata, kun korkeutta alkoi olla hiukan niukasti. Avoimen luokan RA oli samassa nostossa, mutta jatkoi siitä kohti itää. Liidin hetken samaan suuntaan, mutta sitten tajusin, että kulma käännepisteelle on huono ja päättelin, että heillä onkin eri käännepiste. Kävin kääntämässä Syrjäntaan noin tuhannen metrin korkeudessa. Paluumatkalla löysin vajaan kuudensadan metrin korkeudesta taas vajaan kakkosen, mutta köyhällä ei ole varaa valita. Viimeinen nosto oli melkein kaksipuolikas ja sillä pääsinkin sitten liukupolulle ja maaliin asti.
Olin päivän tuloksissa 18. keskinopeudella 107km/h. Pisteissä tuli nenään yli kahdellasadalla pisteellä. Ei vieläkään ihan katastrofi, mutta melkein. Päivän voitti ES (samanlaisella koneella kuin minulla) keskinopeudella 121,3 km/h.
Päivän tulokset
Räyskälä Masters 1. kilpailupäivä, 11.6.2016
Valmistatuminen Räyskälä Mastersiin, joka oli samalla Racing-luokan (yhdistetty vakio- ja 15 m-luokka) SM-kisa, ei ollut lähelläkään optimaalista tänä vuonna. Tein torstaina töitä aamuviidestä yöllä kello kolmeen asti, jatkaakseni taas herättyäni puoli yhdeksästä iltakuuteen, jonka jälkeen kamat kiireellä asuntoautoon ja kentälle. Matkalla hain vielä uudet tankkausliittimet kerhon Ls 8-koneisiin, kun varsinkin lentämäni N8:n liitin oli jo varsin kehno eikä tahtonut pysyä paikallaan.
Ensimmäisen kisapäivän aamu oli normaalin hektinen, kävin vielä kaiken muun kiireen lomassa auttamassa tuloslaskennan pystytystä. Keli ei näyttänyt kovin lupaavalta ja gridaaminen alkoi. Lähtöjä siirrettiin vähän kerrassaan ja kun taivas ensimmäisen käännepisteen suuntaan näytti varsin kehnolta, tehtävä vaihdettiin lyhyehköön edestakaiseen AAT-tehtävään Vojakkala-Syrjäntaka (25km)-Kiikala(30km)-Räyskälä 77km/297km), tehtäväaika kaksi tuntia.
Keli alkoi hiukan parantua ja niinpä hinaukset aloitettiin 13.30. Ensimmäinen nosto oli keskinostoltaan vain 0.6 m/s ja alkuun pääsin vain hiukan reiluun 800 metriin. Vähitellen pilviraja nousi ylöspäin ja pääsimme jo toiselle tuhannelle metrille ja ennen lähtöä jo lähes puoleentoista tonniin. Sitten alkoi normaali hermopeli, kaikki kiersivät eri keoissa ja katsoivat kuka avaa pelin.
M, AT, KK ja T5 ottivat ensimmäisinä lähdöt, mutta muut jatkoivat vielä kyttäämistä. Lähdin pääjoukon loppupuolella N3:n perässä ja LK minun takanani. Pääjoukko kaarsi hiukan vasemmalle, mutta menimme N3:n ja LK:n kanssa suoraan. N3 karkasi eteen ja jäimme LK.n kanssa kahdestaan. Löysimme pari mukavaa nostoa ja vaikka tuntui, että ensimmäinen legi ei mennyt hyvin, niin näin jälkikäteen katsottuna ei se mennyt niin huonostikaan. Jossain vaiheessa ohitin LK:n, ja pian sen jälkeen näin flarm-tutkasta, että LK kääntyi. Edessä ei näyttänyt kauhen lupaavalta, joten tein itsekin päätöksen kääntyä.
Pian kääntymisen jälkeen yhytin taas N3:n ja jatkoimme yhtä matkaa kohti toista käännealuetta. Liidot osuivat hyvin linjoille ja löysimme yhden erinomaisen noston yläpuolella kaartavan Duon alta. Turengista liidin yhdellä liidolla yli 59km liitoluvulla 196 ja keskimääräisellä maanopeudella 180km/h - ei ihan jokapäiväistä herkkua. Toki kyseessä oli myötätuuliosuus, mutta silti se meni muihinkin verrattuna erinomaisesti.
Toisen alueen sisällä löysimme vielä yhden kolmimetrisen ja siinä vajaat kolmesataa metriä ylös. Jatkoimme kohti viimeistä toimivan näköistä pilveä. XCSoar alkoi ennustaa, että menisimme yliajalle ja sanoin siitä radiossa N3:lle. Päädyimme kuitenkin yrittämään sille pilvelle, josko siellä olisi se vitonen, mutta joka ei sitten tietenkään toiminut ollenkaan. Sähläsin parissa seuraavassakin nostossa ja jäin N3:sta jälkeen korkeussuunnassa noin neljäsataa metriä. Lähestyminen Räyskälää lounaasta on varsin epämiellyttävää, koska matkalla ei ole juurikaan laskupaikkoja, joten kelasin vielä hermokorkeudet yhdessä nostossa - ehkä vähän liikaakin ja kun matkalla vielä kanteli, niin lopun sai työnnellä kahtasataa.
Olin päivän tuloksissa kahdeksas, keskinopeudella 105.8 km/h. Päivävoittaja (EH) sai keskinopeudeksi 116.4 km/h, joten parantamisen varaa itselläni vielä olisi...
Sinänsä minulle ihan kelpo suoritus, joskin oikea-aikasempi kääntyminen viimeisellä alueella olisi varmaan nostanut nopeutta muutaman kilometrin tunnissa ja sijoitustakin vastaavasti myös muutaman pykälän. Silti peliä ei oltu pelattu ainakaan heti ensimmäisenä päivänä.
Päivätulokset
Ensimmäisen kisapäivän aamu oli normaalin hektinen, kävin vielä kaiken muun kiireen lomassa auttamassa tuloslaskennan pystytystä. Keli ei näyttänyt kovin lupaavalta ja gridaaminen alkoi. Lähtöjä siirrettiin vähän kerrassaan ja kun taivas ensimmäisen käännepisteen suuntaan näytti varsin kehnolta, tehtävä vaihdettiin lyhyehköön edestakaiseen AAT-tehtävään Vojakkala-Syrjäntaka (25km)-Kiikala(30km)-Räyskälä 77km/297km), tehtäväaika kaksi tuntia.
Keli alkoi hiukan parantua ja niinpä hinaukset aloitettiin 13.30. Ensimmäinen nosto oli keskinostoltaan vain 0.6 m/s ja alkuun pääsin vain hiukan reiluun 800 metriin. Vähitellen pilviraja nousi ylöspäin ja pääsimme jo toiselle tuhannelle metrille ja ennen lähtöä jo lähes puoleentoista tonniin. Sitten alkoi normaali hermopeli, kaikki kiersivät eri keoissa ja katsoivat kuka avaa pelin.
M, AT, KK ja T5 ottivat ensimmäisinä lähdöt, mutta muut jatkoivat vielä kyttäämistä. Lähdin pääjoukon loppupuolella N3:n perässä ja LK minun takanani. Pääjoukko kaarsi hiukan vasemmalle, mutta menimme N3:n ja LK:n kanssa suoraan. N3 karkasi eteen ja jäimme LK.n kanssa kahdestaan. Löysimme pari mukavaa nostoa ja vaikka tuntui, että ensimmäinen legi ei mennyt hyvin, niin näin jälkikäteen katsottuna ei se mennyt niin huonostikaan. Jossain vaiheessa ohitin LK:n, ja pian sen jälkeen näin flarm-tutkasta, että LK kääntyi. Edessä ei näyttänyt kauhen lupaavalta, joten tein itsekin päätöksen kääntyä.
Pian kääntymisen jälkeen yhytin taas N3:n ja jatkoimme yhtä matkaa kohti toista käännealuetta. Liidot osuivat hyvin linjoille ja löysimme yhden erinomaisen noston yläpuolella kaartavan Duon alta. Turengista liidin yhdellä liidolla yli 59km liitoluvulla 196 ja keskimääräisellä maanopeudella 180km/h - ei ihan jokapäiväistä herkkua. Toki kyseessä oli myötätuuliosuus, mutta silti se meni muihinkin verrattuna erinomaisesti.
Toisen alueen sisällä löysimme vielä yhden kolmimetrisen ja siinä vajaat kolmesataa metriä ylös. Jatkoimme kohti viimeistä toimivan näköistä pilveä. XCSoar alkoi ennustaa, että menisimme yliajalle ja sanoin siitä radiossa N3:lle. Päädyimme kuitenkin yrittämään sille pilvelle, josko siellä olisi se vitonen, mutta joka ei sitten tietenkään toiminut ollenkaan. Sähläsin parissa seuraavassakin nostossa ja jäin N3:sta jälkeen korkeussuunnassa noin neljäsataa metriä. Lähestyminen Räyskälää lounaasta on varsin epämiellyttävää, koska matkalla ei ole juurikaan laskupaikkoja, joten kelasin vielä hermokorkeudet yhdessä nostossa - ehkä vähän liikaakin ja kun matkalla vielä kanteli, niin lopun sai työnnellä kahtasataa.
Olin päivän tuloksissa kahdeksas, keskinopeudella 105.8 km/h. Päivävoittaja (EH) sai keskinopeudeksi 116.4 km/h, joten parantamisen varaa itselläni vielä olisi...
Sinänsä minulle ihan kelpo suoritus, joskin oikea-aikasempi kääntyminen viimeisellä alueella olisi varmaan nostanut nopeutta muutaman kilometrin tunnissa ja sijoitustakin vastaavasti myös muutaman pykälän. Silti peliä ei oltu pelattu ainakaan heti ensimmäisenä päivänä.
Päivätulokset
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)