Vesivehmaa Open 2016 5. kilpailupäivä

25.5 näytti ennusteissa varsin lupaavalta, mutta taivaalla näkyi runsaasti AC (altocumulus) pilveä, joka ei ole hirveän hyödyllinen purjelentotarkoituksiin.

Tehtävänä oli oli aluetehtävä (AAT) Vesivehmaa Hattula (40) - Heinämää (20) ja Jaala (20), 110/367km.

Startteja siirreltiin niin, että hinaukset aloitettiin kerholuokalle 12.45 ja kun keli oli jo kunnossa, niin Open-luokka hinattiin heti perään.

Taaskaan ei ollut ongelmia päästä ylös ennen linjan aukeamista ja pääsimme jo noin 2000 metrin korkeuteen. Linja aukesi 13.53 ja oikeastaan kaikki syöksähtivät samantien reitille. Paitsi että (naurakaa vain) sekoilin hieman XCSoarin kanssa enkä ollutkaan varma, oliko lähtö onnistunut (olisi se ollut). Käänsin takaisin, otin uuden startin pari sataa metriä alempaa ja  totesin, ettei siinäkään ollut mitään järkeä. Niinpä kelasin itseni uudelleen kunnolla ylös ja kävin vielä kolmannen kerran linjan takana ja sitten reitille.

Sinänsä ensimmäinen väli meni aika hyvin, joskin ensimmäisen käännealueen sisäpuolella alkoi porukkaa tulla vastaan, mikä oli hiukan pelottavaakin. Edessä näytti olevan varsin synkän näköistä, joten käänsin takaisin, vaikka varmasti tein sen liian aikaisin - olisi pitänyt liitää ainakin viisi, kymmenenkin kilometriä pidemmälle (jälkiviisaus on helpoin viisauden laji, totesi jo Konsta Pylkkänen aikoinaan).

Menimme itäänpäin vähän aikaa yhtä matkaa IU:n kanssa. Arvioin, että jään aliajalle, jos vain lennän suoraan toisen alueen kautta ja päätin käydä etelämmässä siellä, vaikkakin se merkitsi jonkun verran ylimäärisätä kiertämistä Utin TMA:n ympäri, koska emme saaneet siitä edes luoteisnurkkauksen kisa-aluetta käyttöömme. Käänsin siis etelään, kun IU taas jatkoi suoraan kohti viimeistä aluetta.

Etelän käynti oli sinänsä ihan onnistunut ja helppo, mutta päätin kääntyä hyvissä ajoin ennen takarajaa, koska aloin epäillä, että ehdinkö viimeisen alueen rajalle asti, ja keli oli kuitenkin vahvimmillaan siellä - tai ainakin näytti siltä. Käännyin kohti itää, mutta vaikka matka eteni ongelmitta, ei se edennyt ihan toivomallani tavalla ja jouduinkin kääntymään jo vajaa viisi kilometriä ennen takarajaa, kun laskin alkoi jo ilmoitella, että kohta tulee kiirus ehtiä optimiaikaan. Tarvitsin vielä hiukan lisää korkeutta ja onneksi tarvitttavat nostot löytyivät. Maaliin tulin 11 sekuntia yliajalla, joka alkaa olla jo tarkinta, mihin maaliintulon voi 25 kilometrin päästä tähdätä.

Päivä ei mennyt kovin hääppöisesti, olin vasta yhdeksäsä päivän tuloksissa. Osaltaan lähdön sähläys harmittaa, osaltaan taas halusinkin katsoa, kuinka osaan yksinäni lentää AAT-tehtävää, kun kisan huippusijoitukset olivat valuneet jo käsistä parina ensimmäisenä päivänä.

Kokonaissijoitus pysyi vielä viidentenä 30 pisteen marginaalilla.

Vesivehmaa Open 2016 4. kilpailupäivä

Neljäs kisapäivä, 24.5, sisälsi ennusteessa riskejä lännen puolella, joten tehtäväksi annettiin taaskin vähän vajaa 300 kilometriä: Vesivehmaa-Tuohikotti-Hollola-Lapinjärvi-Vesivehmaa, 278 kilometriä. Pientä huolta aiheutti idän lisäksi myös Lapinjärven käännepiste, joka oli sen verran etelässä, että oli olemassa huoli siitä, että merituuli "putsaa" sen - eli käännepisteellä ei olisi keliä, kun sinne pääsisimme.

Hinaukset päästiin aloittamaan heti kello 12 ja heti alkuun päästiin reilusti yli puolentoista tonnin, jopa lähelle kahta. Olin aivan viimeisten hinattavien joukossa, mutta ehdin helposti ylös, ennen kuin kukaan lähti tehtävälle. IU avasi pelin 13.08 ja sai pian peräänsä HY:n ja DUOn. M lähti 13.17 ja JS 13.25.  WS,  minä, KK sekä kerholuokasta AK lähdimme muutaman minuutin JS:n perässä. 2W ja LK lähtivät jahtaamaan aiemmin lähteneitä 13.34 - 13.36. Niin ja lensihän mukana myös Kymistä paikalle liidellyt Libelle, upea 70-luvun lasikuitukone, kisatunnus 72.

Ensimmäinen väli Tuohikottiin meni aika mukavasti, vaikka otettiinkin välillä turhan huonoja nostoja. WS meni edellä, löysi noston ja minä ja KK perässä samaan ja nostossa kiinni. Selänpään kentän lähellä hajaannuimme pilven alla ja onnistuin löytämään parhaiten nousevan paikan. Lähdin ennen muita liikkeelle ja ehkä valitsin hiukan huonomman reitin, kiertämällä reitin oikealta puolelta - joskin aika tasoihin taisi mennä, kun sitten seuraavassa nostossa olimme taas saman pilven alla. Koskenniskan paikkeilla löysimme kolmemetrisen ja pääsimme taas kunnolla ylös. Ennen Hollolan käännepistettä löytyi vielä kakkonen, sitten käännepisteen kautta kohti Lapinjärveä.

Mukana lensi myös ammattilaisia. Nostossa linnut usein näyttävät parhaan paikan - ainakin kotkat, haukat, kurjet ja lokit. Monet dissaavat lokkeja, mutta minulle ne ovat usein näyttäneet  hyvää mallia. Pahoittelen, että hienoimmat kuvat jäivät ottamatta, kun puhelin ei ollut päällä, kun kurjet olivat samalla korkeudella, parhaimmillaan noin 15 metrin päässä. Ja kyllä - tsekkasin moneen kertaan ilmatilaa, ettei yhtään muuta purjekonetta ollut lähimaillakaan, ennen kuin aloin kuvaamaan.

WS kiersi yhden pilven kautta vasemmalle, kun minä ja KK menimme suoraan. Olin kyllä niin kahden vaiheilla, että kumpaa reittiä menen, mutta minusta näytti, että WS.n reitti vie liikaa sivuun. Noh, kävi (taas kerran) ilmi, että suorin reitti on purjelennossa harvoin nopein reitti - WS tuli noin sata metriä yläpuolellemme. Pilvet alkoivat harvenemaan ja radiosta kuului jo hiukan tuskaista puhetta, kun porukat olivat käyneet kääntymässä käännepisteellä, jonne asti pilvet eivät sitten todellakaan ylettäneetkään ja etsivät nostoa palatessaan alempana  kuin olisivat halunneet.

WS erkaantui tässä vaiheessa meistä vasemmalle, kun itse ajoimme idemmäksi. KK löysi kolmosen ja itse siihen samaan. Yritin vielä haroa metrejä kasaan viimeisellä pilvellä, mutta ei sieltä oikein mitään irronnut, joten liitoon vajaan 1700 metrin korkeudesta. Käännepsiteelle oli matkaa vielä toistakymmentä kilometriä ja toinen mokoma takaisin - olettaen, etteivät pilvet siinä välissä ryömisi vielä kauemmaksi. Lähdimmme KK:n kanssa liitämään nokka pystyssä.

Kääntymisen jälkeen pilvet vaikuttivat oleva melko kaukana, mutta onneksemme osuimme kahteenkin kuivatermiiikkin jo ennen pilviä, joten emme joutuneet alle 900 metrin koko matkalla. Ensimmäinen oli noin metrinen ja toinen puolitoistametrinen ja sen jälkeen osui vielä vajaa kolmonen ensimmäisen pilven alla, ja siitä loppuliitoon, joka sujui ongelmitta.

Olin päivän tuloksissa viides, tosin M olisi ollut selvästi edellä, jollei olisi käynyt pientä lipsahdusta.
Ensimmäinen väli meni jotakuinkin kärjen tahtia, toinen ja kolmas sitten vähän turhan huonojakin nostoja käyttäen, loppu taas ok. Nousin kokonaispisteissä viidenneksi, noin parisataa pistettä M:n perässä ja 40 pistettä WS:n edellä.

Vesivehmaa Open 2016 3. kilpailupäivä

Kolmas kilpailupäivä (23.5) aukesi sekin aurinkoisena, ja tehtäväksi annettiin edellistä päivää lyhyempi nopeustehtävä Vesivehmaa-Renko-Selänpää-Vesivehmaa, 274km. Länsi tiedettiin hankalaksi ja osa piloteista kritisoi hiukan Rengon olevan liiankin kaukana, mutta tehtävänanto piti päänsä. Hinaukset aloitettiin 12.00 ja pian koko armada oli ilmassa. Lähtölinja aukeni vasta 13.10 paikkeilla, kun WS:n pilotti hinasi ensin muita kisakoneita ja pääsi vasta sen jälkeen itse ilmaan.

Lännen huononemisen pelossa suurin osa lähti lähes välittömästi - ja viimeisenäkin lähtölinjan ylittänyt 2W jo noin kymmennen minuutin päästä siitä. Jo ennen starttia päästiin lähes puoleentoista tonniin ja nostokin oli lähellä lähtölinjaa, joten siitä oli helppoa ponkaista matkaan.

Ensimmäisen välin suurin osa meni reitin eteläpuolta, mutta JS ja ja IU menivät lähes reittiviivaa pitkin, joka näin jälkikäteen näyttää fiksummalta valinnalta. Turengin jälkeen oli jo melko tumman näköistä edessä, mutta pohjat näyttivät silti jossain määrin terveiltä. Hämeenlinnan kaatopaikan päältä löytyikin 3,5-metrinen nosto, jossa nousin 600 metriä korkeammalle, kummasti taas helpotti menoa.

Käänsin käännepisteen neljäntenä, mutta sen jälkeen ei mitään huippunostoa vähään aikaan löytynytkään, kunnes lopulta löytyi parimetrinen Hämeenlinnan ja Turengin väliltä ja toinen sitten Turengin jälkeen. Liidot veivät alimmillaankin noin 800 metriin, joten kauhean jännittävää ei vielä ollut. KK liittyi seuraani ja siinä sitä mentiin peräkkäin. Kummallakaan ei ollut putsareita ja ilokseni huomasin, että Ls 8 kulkee tosi asiallisesti ötökkäisenä verrattuna Ventus 2-koneeseen, joka kuitenkin periaatteessa on suorituskyvyssä edellä.

Mietimme kahdesta vaihtoehdosta kiertääkö pohjoisen vai etelämmän kautta. Etelässä oli tummahko pilvi ja päädyimme siihen. KK ehti jo radiossa sanoa, ettei olisi kannattanutkaan, kun samalla osuin 4,5 metriseen nostoon - kannattipa sittenkin. Tässä vaiheessa olimme noin Hollolan tasalla, vajaan kympin reittiviivan eteläpuolella. Hieman ennen Jaalaa pilvet näyttivät loppuvan ja jouduimme vetämään lähes kymmenen kilometriä sivuun reitiltä. Juuri ennen kenttää löysin kolmemetrisen, jossa ylös, kääntyminen käännepisteellä ja kohti kotia.

Otimme vielä reilut korkeudet loppuliukua varten (ne ötökät oikeasti arveluttivat, vaikka Ls 8 tuntuukin toimivan ok niidenkin kanssa), mutta varmasti pari sataa metriä vähemmänkin olisi hyvin riittänyt, kun saimme matkalta vielä kantavia pilvistä.

Ensimmäinen päivä, jolloin lentämiseni tuntui jo vähän oikealta lentämiseltä eikä pahempia kämmejä mahtunut matkaan. Toki paremminkin olisi silti voinut mennä, mutta mikään ei jäänyt kauheasti harmittamaankaan.

Olin päivän tuloksissa viides ja kokonaistuloksissakin tuossa vaiheessa kuudes huolimatta ensimmäisen päivän maastolaskusta. Toki edellisen päivän pari teknistä maastolaskua sekä yhden pilotin (JP) poissaolo selittävät sijoitusta enemmän kuin oma lentäminen.

Vesivehmaa Open 2016 2. kilpailupäivä

Toinen kisapäivä, 22.5. saatiin käyntiin lähes suunnitelman mukaisesti kello 12, vain pienen teknisen viiveen jälkeen hinaukset alkoivat kello 12.15. Keli oli jo varsin valmis, päästiin heti alkuun reilusti toiselle tonnille. Tehtävänä oli periteinen nopeustehtävä Vesivehmaa-Hauho-Turenki-Luumäki-Vesivehmaa, 349km.

Pelin avasivat DUO ja KK, jotaka lähtivät pian linjan auettua, noin 13.30. Toinen porukka (HY, JS, M ja IU) lähtivät 13.35-13.37 ja me loput kolmannessa ryhmässä noin viisi minuuttia edellisten perään. Kaksi ensimmäistä ryhmää kiersi reittiviivan pohjoispuolta (DUO ja KK hiukan liikaakin), mutta me menimme eteläpuolta. Kaikki kolme ryhmää olivat pääosiltaan samaan aikaan Hauhon käännepisteellä. Hauhon ja Turengin väli oli melko köyhän näköistä kelimielessä. Turenkiin ehtivät ensimmäiseksi KK ja HY, jotka saivat jostain kelattua itsensä ylemmäs .

Itse menin JS:n perässä ja liidimme Turengin kuittamisen jälkeenkin sivuun reittiviivalta hiukan terveemmältä näyttävää pilveä kohti. Korkeus hupeni jo alle 500 metriin, ennen kuin JS kanttasi edessä tiukasti ja vajaa puolitoistametrinen nosto vei meidät vähän yleemmäksi, josta sitten jatkoimme seuraavalle pilvelle, jossa oli vielä hiukan parempi nosto.

Matka eteni tästä eteenpäin melko huolettomasti kohti Lahtea. Liidoissa jäin aina vähän JS:lle, joskin sitten nostoissa sain vastaavasti vähän kiinni, kokonaisuudessaan JS jätti kuitenkin minua vähän koko ajan, ja aina lensin samaa reittiä - tietämättänikin. DUO meni myös jossain vaiheessa oikealta alta ohi. KK oli ajannut paljon pohjoisempaa reittiä, ja meni noin 10 km-15 km edellä, mutta joutui Utin lähellä sen verran mataliin, että saimme kiinni ja ohitimmekin sen. Laskuvarjoliikenteen kyllästämän Utin ohituksen jälkeen sain JS:n kiinni ja menin nostossa vähän ohikin. Olin käännepisteellä toisena heti 2W:n jälkeen ja itse asiassa selkeässä johdossa koko porukassa, kun 2W:n tasoitus on huomattavasti omaani suurempi.

Hetki ennen hinausten alkua

Käännepisteen jälkeen valitsin kuitenkin tyhmän reitin eikä mitään huikeita nostojakaan sille sattunut, joten siihen asti hyvin sujunut lento hyytyi sitten viimeiselle välille. Jos olisi ollut malttia ja älyä vähän enemmän, olisin vaan rauhallisesti seurannut JS:n perässä ja saattanut jopa voittaa päivän. Lopun heikon suorittamisen kruunasi se, että ajoin Jaalan jälkeen vielä 400 metriin, josta sitten tuskaisen pitkään nousin puolitoistametrisessä. Päästyäni vähän ylemmäs, WS tuli samaan nostoon ja sitten jatkoimme yhdessä eteenpäin. Lopulta löysin LK:n pyörimässä ja kelasimme sitten metrisessä loppuliukukorkeudet ja sieltä sitten kotiin.

Kaikki lensivät tehtävän läpi, vaikkakin KK ja DUO tuomittiin jälkikäteen tekniseen maastolaskuun pienen ilmatilalipsahduksen jälkeen. Itse olin kuudentena päivän lopputuloksissa. Tunnelma päivän lennosta oli varsin kaksitahoinen, viimeistä väliä lukuunottamatta lensin mielestäni hyvin lähellä huipputasoani, mutta minulle perinteinen ongelma, lennon loppuvaihe, sitten tökki taas kerran.

Vesivehmaa Open 2016 1. kilpailupäivä

Ensimmäiseksi pahoitteluni, etten ole ehtinyt kisan tiimellyksessä raportoimaan mitään, mutta käytännössä kisapäivänä on lähes mahdotonta löytää riittävästi aikaa - varsinkaan, jos vielä huolehtii kisan tuloslaskennasta. Tästä ensimmäisestä tymäpäivästäkin meni osa kentällä briefingin ja sen ympärillä olevien asioiden hoitamiseen sekä ilmatilatiedostojen viimeistelyihin.

Useeamman lentopäivän jälkeen raportoidessa asioita tipahtelee valitettavasti pois mielestä, kun uudet päivät tuovat uudet tuntemuksensa ja muistonsa, mutta teen parhaani ja katsotaan mihin se ei riitä.

Ensimmäinen kisapäivä, 21.5.2016, alkoi avajaisilla. Tänä vuonna osallistujia on harmillisen vähän - vain 13 konekuntaa, kaksi kerholuokassa ja loput Open-luokassa. Päivän keli näytti hieman arveluttavalta, mutta ennusteen mukaan parempaa piti olla tulossa. Osa hiukan empi koneen kasaamistakin, mutta viimeistään muiden esimerkki (ja purjelentäjien sopuliluonne) sai heidätkin toimeen ja pian oli koko armada lentokunnossa.

Keli alkoi vähitellen parantumaan ja niinpä kello 14 hinaukset pantiin käyntiin. Tehtävänä oli AAT-tehtävä Körri-Riisikkala(35km)-Järvelä(25km)-Vesivehmaa (135 km/321 km). Ihan kaikilta ei sitä Körrin pistettä löytynyt, koska se ilmeisesti puuttui viime kesän SM-kisojen tiedostosta.

Ilmassa oli todella paljon kirvoja, iloisena yllätyksenä oli, että Ls 8 ei näköjään tykkää niistä yhtään nnin pahaa, kuin moni muu kone - minulla kun ei ole hyttysputsareita. Monesti nostoon ajaessa alkoi kuulua lätinää, kun niota öhkömönkiäisiä alkoi osua koneeseen.

Kirvantappajan jäljet

Kauhean pitkään lähtölinjan aukeamisen jälkeen ei ihmetelty, vaan lähdettiin tehtävälle. Ensimmäinen liito noin 1200 metrin korkeudesta vei 600 metriin, ennen kuin yletettiin ensimmäiseen nostoon Vesijärven länsipuolella. Nosto oli vain metrinen, joten siinä otettiin vain parisataa metriä lisää ja jatkettiin seuraavaan, joka löytyikin aika pikapuolin. Menimme WS:n kanssa edellä ja M, LK ja KK perässä. IU jäi maastoon jo ensimmäisen noston jälkeen, kun ei osunut seuraavaan. Ennen Turenkia M lensi edullisempaa reittiä ja pääsi edelle, mutta saimme sen käännealuueelle saapuessamme seuraavalla liidolla kiinni.

Edessä oli aika tasaisen harmaa pilvikatto, joskin kauempana näkyi yksi suhteellisen hyvän näköinen cumulus. WS alkoi radiossa epäillä jatkamista ja sanoi kääntyvänsä ja näinkin, kuinka se kaartoi poispäin. Itse päätin kuitenkin vielä jatkaa, mutta kun M kääntyi myös edelläni, tein sitten normaalin purjelentoratkaisun, eli myös minä käänsin, vaikka se pilvi näytti niin lupaavalta. Toki on aina riski, että se lässähtää enkä sitten yksin "uskaltanut" lähteä sitä tavoittelemaan. Se, mitä en huomannut oli, että WS ei sittenkään kääntynyt takaisin, vaan muutti mieltään 90 asteen kaarron jälkeen ja jatkoi. Jos olisin sen huomannut, olisin itsekin mennyt edelleen eteenpäin.

Kääntymisen jälkeen suunnittelin pääseväni korkealle, joten kiersin Helsingin TMA:n pohjoisreunassa olevan kisa-alueen 1G, jonka maksimikorkeus on FL 65 (6500 jalkaa standardipaineella = 2000 m)- ideana oli se, että voisin huoletta nousta nostoissa stressaamatta korkeusrajaa. Suunnitelma toimi lukuunottamatta yhtä pientä aajatusvirhettä - sellaista hyvää nostoa ei vain osunut kohdalle. Toisella alueella olin riittävän korkealla päästäkseni maaliin, mutta olisin tullut maaliin selvästi aliajalla, joten tein päätöksen yrittää käydä alueen takareunalla. Korkeudet hupenivat ja käännyin. Näin laskimesta, että noin seitsemän minuuttia olisi aikaa kerätä loppuliitokorkeudet (olisin tarvinnut noin 300 - 400 metriä enemmän).

Reittiviivalla ei näyttänyt olevan mitään keliä, joten lähdin kiertämään pilvien kauttta noin 45 astetta reittiviivan sivuun kohti Hollolaa. Vaikka kokeilin useita pilviä, niin mitään en löytänyt. Kävin JS:n ja JP:n allakin, kun nämä kiersivät nostossa, mutta eipä siinäkään osunut. Lopulta valuin aika alas ja pelto piti katsoa valmiiksi. Alueella oli paljon peltoja, suurin osa multapeltoja, mutta yksi heinäpellon värinenkin löytyi, joskin näin, että se oli aika kumpuileva. Se vaikutti kuitenkin houkuttelevimmalta vaihtoehdolta, joten päätin laskea siihen, jos en pääse ylös.

Ilmassa oli pientä elämää ja roikuin kantavassa, välillä vähän nousten ja välillä laskien. Lopulta korkeutta oli niin vähän, että tein laskupäätöksen. Lasku meni muuten hienosti, mutta vauhti riitti yhden kummun yli ja loppui vasta sen alapäässä. Pompin juuri koneessa laskukiidossa, kun KK kyseli, mikä tilanne - vastasin, että maassa, mutta vielä vauhtia, palaan asiaan kun pysähdyn (tai ainakin yritin sanoa noin, en tiedä kuinka hyvin siitä sai selvää).

Koneen pysähdyttyä kerroin olevani maassa ja kaikki OK ja KK välitti tiedon kentälle. Soitin avustajalle ja kysyin, josko joku löytyisi kaveriksi, sillä se töytäre vaikutti hiukan raskaalta ylöstyönnettävältä. Kävin myös ilmoittautumassa talossa, jossa minut otettiin ystävllisesti vastaan. He pyysivät, ettei autolla mentäisi pellolle. Hakuporukan saavuttua paikalle, mietimme, miten koneen saisi pellolta pienimmällä vaivalla putkelle. Kiinnitimme maakuljetusvälineet ja adrenaalin voimalle työnsin koneen jo puoleenväliin mäkeä ennenkuin muut edes ehtivät mukaan työntämään - ei se sitten niin iso juttu ollutkaan.

Olin päivätuloksissa kahdeksas - ei ollenkaan sellainen alku kuin mitä olin toivonut (ja ehkä jopa odottanutkin). Toisaalta, jos olisin sen yhden noston ajoissa löytänyt, niin sitten olisin ollut päivätuloksissa kolmannen-viidennen sijan tienoilla. Toisaalta, jossittelu on turha laji.

Päivävoittaja oli WS, joka siis jatkoi sinne eteenpäin, kakkosena JS ja kolmannen sijan jakoivat HY ja JP. Itselleni takkiin noin 400 pistettä.

Karttaakin vielä tarvitaan!

Minusta puheet kartan tarpeettomuudesta tänä digitaalisen suunnistamisen aikakautena ovat aivan höpöhöpöä - on asioita, joissa karttaa ei yksinkertaisesti vain voi millään pikkunäytöllä korvata!

Kas näin jalan- ja sukanpohjat selviävät hiekkaisessakin maassa roskattomasti lento- ja maakenkiiin siirtymisen välisen epävarman jakson!

Alkukevään harjoituslentoja

Blogiin ei ole vähään aika ilmaantunut mitään uutta ja siihen on kaksi syytä, yksi hyvä ja toinen huono.

Hyvä syy on se, että suuren osan vapaa-ajasta on vienyt lentäminen, enkä aio kokea syyllisyyttä siitä, että blogi jää lentämisen jälkeen kakkoseksi. Tuosta ensimmäisestä syystä taas seuraa toinen syy, eli työkiireet lisääntyvät kun äijä vaan menee lentelemään.

Mutta yritän nyt vähän paikkailla ja kertoa vähän näistä alkukauden harjoituslennoista (joiksi tulkitsen suurimman osan muista kuin kisalennoista). Yleisvaikutelma on, että suunnilleen joka toisen lennon jälkeen tuntuu että osaakin jotain ja joka toisen jälkeen miettii, että tuliko sittenkään valittua oikea harrastus. Ehkä suurin ongelmani onkin, että suorituksiin pitäisi saada tasaisuutta - ja sitäkin sinne ylimmälle tasolleni. No kukaan ei luvannutkaan, että tämä olisi helppoa.

Vappuaattona keli ei alkuun näyttänyt ollenkaan hyvältä, kun yläpilvi näytti jyräävän idästä Räyskälän ennen kuin edes pääsemme ilmaan. Joskus kuitenkin sitkeys palkitaan, ja vastoin kaikkea aiempaa kokemustani yläpilvi pysähtyi ja jopa vetäytyi vähän takaisinkin päin. Samalla tuuli kääntyi niin, että päätettiin vaihtaa rataa ja minulla sattumalta oli autokin koneen vieressä, joten olin ensimmäisten joukossa 08:n päässä. Samaan aikaan yksinlento-oppilas pysyi ilmassa, joten tein varsin pikaisen päätöksen lähteä ilmaan ja jopa pysyinkin siellä.

Odottelin jonkun aikaa muita ja sitten päätimme porukalla VA, N3 ja KX lähteä käymään Piikajärvellä, jonne Räyskälästä on noin 120 km matka. Olin jonkun verran muiden yläpuolella, kun lähdettiin ja meninkin edellä, kunnes vähän ennen Piikajärveä tein pienen mokan ja lähdin seuraamaan jonoa, joka lässähti, samalla kun toiset pääsivät parempaa jonoa pitkin ohi. Vaihdoin samaan jonoon ja samalla kun pääsin siihen, törmäsin lähes viisimetriseen nostoon, joka auttoi sitten ajamaan edelläni menevän N3:n kiinni.

Piikajärven jälkeen päätimme jatkaa Jämijärvelle. Jatkoin N3:n perässä ja menimme suoraan, kun taas KX ja VA vaihtoivat seuraavaan jonoon lentosuuntaan katsoen vasemmalle puolellemme. Suoralle reitillä oli ilmeisesti sen verran parempia nostoja, että pääsimme kavereiden edelle. En osunut  ennen Jämiä olleen ison pilven alla kunnon nostoihin ja jäin ennen Jämiä pari kilometriä N3:sta. KX:n ja VA:n kanssa käännyimme kentällä, kun N3 jatkoi vielä hiukan kauemmaksi, mutta kääntyi sitten peräämme. Matka etelään kohti Oripäätä sujui ihan mukavasti, joskin jäin taas hiukan jälkeen (miten tämä alkaa kuulostaa niin tutulta...).

Oripäästä jatkoin sitten yksikseni Räyskälään, koska näytti, että saderintama lähestyi idästä. Olin jotakuinkin liitomatkan päässä Räyskälästä ja päätin "huvikseni" kokeilla miten aika räjähtäneen näköinen jono toimii. Näin keväällä lähes kaikki näköjään toimii, joskin pääsin vähän huuhtelemaan siipiäkin matkalla.

Vappupäivänä yritimme maajoukkueen kanssa lentää tehtävää Räyskälä-Hollola-Oripää-Tervakoski-Räyskälä, jos mitään enää siitä  muistan. Pysyin alkumatkan JP:n ja VA:n kyydissä, mutta sitten alkoi vähän tökkiä. Kävin Hollolan länsipuolella reilussa 500 metrissä, mutta punnersin siitä onneksi ylös. Matka länteen kilpistyi Humppilan paikkeille, kun pilvet loppuivat eikä kauheasti innostanut jatkaa kuivatermikissä (muitakaan kuin minua) lähemmäs Oripäätä. Jatkoin takaisin itään ja kun VA ja JP olivat tulossa vastaan, niin sovimme treffit jonnekin Tervakoskelle. Pojat joutuivat kuitenkin hiukan mataliin ja itse päätin jatkaa hissukseen kohti Räyskälää. Siellä kävikin sitten niin, että Räyskälän kupeessa ollut iso pilvi ei enää toiminut, tai en vaan osunut sen alla nostoon ja siitä olisikin tullut ehkä maastolasku, jollei kenttä olisi ollut sopivasti juuri vieressä. Tuo oli sellainen päivä, jota VA.sta kuuluneen kehotuksen noudattaminen ei tuntunut vaikealtakaan. Kehoitus kuului: Älä menetä epätoivoasi...

Seuraava lentopäivä (minulle) oli helatorstai. Keli oli pääosin kuivatermiikkiä, mutta päätimme lähteä itään. Lentäminen kuivassa oli tällä kertaa varsin huoletonta, kun nostot olivat hyviä ja veivät korkealle, heti alusta puoleentoista tonniin ja myöhemmin yli kahteen. Heti Vesivehmaan itäpuolella pääsin pilvikeliin kiinni ja lentäminen muuttui todella helpoksi. Koska Lappeenrannan torni oli kiinni, sinnekin pääsi menemään ja pitihän se kaupunki käydä katsomassa (tuli joskus aikoinaan aloitettua eläminen siellä).

Lappeenranta korkealta katsottuna

Mielenkiintoisesti Lappeenrannan ja Selänpään välissä pilvet jopa lauttaantuivat jonkun verran ja sitten taas 70-80 kilometriä siitä länteen  Vesivehmaan länsipuolella oli taas kuivatermiikkiä. Palateessani viimesessä nostossa ylös ja sitten liito kohti länttä. Kaukana oli jokunen hattara näkyvissä, mutta huomasin heti, että niihin ei yhdellä liidolla ylhäältäkään yletä. Löysin kuitenkin kaksi asiallista kuivatermiikkinostoa ja sitten seuraava liito ylettyikin jo hattaran alle, jossa sain kelattua korkeutta sen verran, että kentälle pääsy olisi luultavasti siitäkin onnistunut. Matkalla löytyi vielä yksi nosto, joten otin siinä hiukan lisää, niin ei sitten tarvinnnut jännitellä viimeisiä kilometrejä. Lennosta jäi ihan kiva maku.

Olin ottanut tämän vuoden ensimmäisen lomapäivän helatorstaita seuraavalle perjantaille ja maajoukkuella oli tehtävänä Räyskälä-Hollola-Lautaporras-Tervakoski-Räyskälä. Kuivatermiikissä mentiin kahdessa ryhmässä. Jäin taas vähän jälkeen, mutta onnistuin ajamaan porukan uusiksi lähes kiinni viimeiselle käännepisteelle. Siellä jäin varmistelemaan turhan heikkoon nostoon ja jopa peruutin takaisinpäin parempaan, jossa AJ ja PI pyörivät. Loppuliuku tuntui menevän hyvin, mutta silti valuin liukupolulla alemmaksi. Pääsin kyllä perille, mutta jotenkin koko loppuliuku tuntui kestävän ikuisuuden.

Lauantaina minulla oli vielä lentopäivä. Tehtäväksi valikoitui Räyskälä-Nastola-Humppila-Kiikala-Räyskälä. Edellisten päivien mukavat kuivatermiikkipäivät olivat enää muisto, kun silloin ei tahtonut päästä paljoakaan toiselle tonnille. Menomatka meni kohtuullisesti, mutta Lahden seudulla kävin sekä mennessä että tullessa hiukan päälle 500 metrin korkeudessa, mutta sen jälkeen tilanne taas parani. Matka oli kuitenkin edennyt niin hitaasti, että jälkijoukko teki kollektiivisen päätöksen kääntyä Rengon jälkeen suoraan kohti Kiikalaa ja sekin päätös peruttiin pariakymmentä kilometriä ennen Kiikalan kenttää, kun ilman liike matkalla oli varsin rauhaisaa. Käännyttäessä olin vielä varsin ylhäällä, joten paluuta ei tarvinnut jännitellä.

Sunnuntaina olisi sitten ollut pilviäkin, mutta velvollisuudentunto ajoi työn pariin.