Maastolasku

Purjekonetta pitää ilmassa vain kaksi asiaa: keli ja taito. Jos keli on huikean hyvää, taitoa ei niin kauheasti tarvita - ja jos taito on hyvä,  keliä ei niin järin paljoa tarvita. Kummassakin tapauksessa vähän kuitenkin. Mutta, jos keli ja/tai taito loppuu, eikä lentokenttää ole liitomatkan sisällä (eikä usein ole, kun mennään matkaa tai kisaa), on keksittävä sopiva paikka laskeutua. Käytännössä se on lähes aina pelto, vaikka onhan sitä esimerkiksi tiellä oleville varalaskupaikoillekin joskus laskeuduttu, vaikka ne eivät siihen kovin hyviä olekaan.

Pellon sopivuus laskupaikaksi riippuu monesta asiasta, mutta tärkeimmät niistä ovat pellon riittävä koko sekä mahdollisten laskua haittaavien esteiden puuttuminen, merkittävimmät näistä ovat puhelin- ja sähkölangat sekä pellon kokoon nähden korkeat reunaesteet. Toki myös tuulen suunta, pellon pinnan laatu, siellä majailevat kiinteät ja/tai liikkuvat esteet kuten esimerkiksi lehmät. Lisäksi kovemmalla tuulella voi peltolaskuun liittyä myös huomattavasti kenttää pahempi turbulenssi, jos ympäristössä on vaikkapa korkeuseroja.

N8 ja 2T pellossa, minulle kolmas maastolasku putkeen kolmen päivän aikana. Pellolla heinäpeltoa indikoivat lehmänmunat merkkinä hyvästä laskupaikasta

Kisapilotti valmistautuu tavallaan koko (kesä- ja lento)ajan maastolaskuun. Kun ajan autolla, katson koko ajan peltoja tien varsilla, miten tulisin siihen, miltä kasvillisuus näyttää tässä vaiheessa kesää. Yritän painaa mieleen miltä minkäkin värinen ruoho/heinä milloinkin näyttää. Tilanne muuttuu koko kesän ajan, keväällä ja alkukesästä esimerkiksi keltainen väri tarkoittaa yleensä sänkipeltoa, loppukesästä se on todennnäköisemmin pitkää viljaa, paitsi iahn loppuloppukesästä. Pelottavimpia esteitä ovat sähkölinjat, joten niitä katson kaikkein tarkimmin laskun yhteydessä.

Periaatteessa lasku peltoon on teknisesti lähtökohtaisesti sama kuin lasku kentällekin, mutta käytännössä siihen liittyy monia epävarmuustekijöitä, joita ei ole kentällä. Suomessa korkeusmittari onneksi on melko kohdillaan joka paikassa, mutta saattaa siinäkin tulla pahimmillaan toista sataa metriä heittoa, eli kyllä korkeus pitää pystyä arvioimaan silmämääräisesti. XCSoar näyttää myös AGL-korkeuden, mutta suhtaudun siihenkin vähän kuin merirosvojen säännöstöön - ennemminkin suuntaa-antavana lukuna kuin faktana.

Onneksi korkeuden arvioimiseenkin harjaantuu, kuten pellon koon arviointiinkiin. Tosin viimemainitusta minulla on (jälkikäteen) hauskahko anekdootti. Oripää Campissä 2009 toimin puljanvetäjänä, eli yritin opastaa kokemattomampia matka- ja kisalentämisen saloihin. Epäonnistuin heikkona päivänä surkeasti ja sain kaksi kokemattominta saateltua peltoon. Seuraavaksi yritin yhyttää edellä menneet. Melkein myöhästyin, vain yksi kone oli enää ilmassa ja toinen oli laskenut pitkähköön viljaan, joten ei samaan. Itsellänikään ei ollut kovin häävisti korkeutta, joten valkkasin hätäisesti asiallisen värisen pellon ja lähdin laskukierrokseen.

Myötätuuliosan puolivälissä katselin pellon vieressä olevaa asuntovaunua, että onpas se iso. Samalla mieleen hiipi ajatus, että tuskinpa asuntovaunu onkaan niin iso, vaan pelto taitaakin olla pieni... Ilmassa ollut TX tuli jo perässäni, joten huikkasin radioon, että ottaa tosi tarkasti laskun. Lyhyttä peltoa koristi vielä korkea reunaeste, joten heti sen jälkeen niin nopeasti alas kuin mahdollista. Pellon pinnassa hylkäsin ajatuksenkin loppuvedosta, runttasin koneen maahan ja onneksi pellolla oli niitettyä heinää, joka auttoi jarrutusta niin että peltoa jäi ehkä reilu 50 metriä käyttämättäkin. Myös TX (Ls 4) mahtui pellolle, vaikkakaan kovin paljon ei jäänyt turhaa tilaa käyttämättä. TX:n purjelentäjäavustaja kommentoi laskupaikkaa, että hänelle olisi tulut jarrutusjäljet kalsareihinkin...

Tuo lasku oli hyvä esimerkki siitä, miten keskittyminen karkasi toisten kiinnisaamiseen ja laskupaikan valinta oli sub-optimaalisesti toteutettu. Purjekoneella on laskussa aina tasan yksi yritys käytettävissä, sitä ei vain voi vetää ylös ja rakentaa hommaa uusiksi. Siksi on tärkeää pitää laskutaitoa jatkuvasti yllä. Kisoissa usein lasketaan pitkälle, varsinkin maaliintulon jälkeen suoraan laskettaessa (jolloin ensimmäinen laskee ja rullaa  aivan baanan loppuun, seuraava vähän lyhyemmäksi jne), mutta muilla lennoilla pyrin yleensä tekemään lyhyen laskun tai ainakin sen alkuvaiheen. Kentän reunat eivät välttämättä ole parhassa kunnossa, joten voin sitten hellittää ja laskea normaaliin paikkaan, kunhan ensin tiedän, että saisin sen siihenkin alas.

Hieno laskupaikka, kunhan ei ala satamaan. Minulle jäi vähän vettä tankkeihin ja se teki pinnasta hetkessä kaikkeen tarttuvaa savea. Jos olisi satanut, koneen olisi varmaan ojutunut kantamaan osissa pellolta, nyt pääsi autolla viereen. Isäntä oli helppo löytää, sillä traktori oli hommissa pellon toisessa reunassa. Mittaa pellolla oli enemmän kuin Räyskälässä konsanaan.

On tärkeää, että tuntee ja hallitsee ne koneet, joita todennäköisimmin joutuu peltoon sorvaamaan. Toki peruslentotaito on useimmiten riittävä, mutta erityisen vaikeiin paikkoihin laskiessa on iso etu, jos tuntee koneen ja sen käyttäytymisen kuin omat taskunsa. Tiukassa paikassa energian minimoimiseksi pitäisi lentää niin hiljaa kuin pystyy, kuitenkin niin, että kone pysyy käsissä ja on valmis reagoimaan tarvittaessa nopeastikin esimerkiksi tuuligradienttiin tai turbulenssiin.

Lennonsuunnittelussa pyrin huomioimaan reittini nin, että edes joku laskupaikka on aina saavutettavissa. Kun koko ajan edetään, ei peltoa tietenkään voi kovin korkealta valita, mutta reitin voi valita useimmiten niin, että mahdollisesti alakorkeuksiin päädyttäessä lähellä on joku peltoaukea, jolta hyvin todennäköisesti löytyy joku laskukelpoinen peltokin.

Ollessani matalissa ja pellon ollessa jo valittuna, pyrin pitämään sen mahdollisimman koko ajan näkyvissäni, vaikka vielä taistelisinkin ylöspääsystä mahdollisia termiikkilähteitä etsien. Yritän koko ajan pitää mielessä selkeän varasuunnitelman, jos tilanteeseen tulee joku yllätys, niin miten suoriudun tästä tuohon peltoon.

Sitten kun sinne peltoon on pysähdytty on aika hengähtää ja (jos/kun on aihetta) päästää pahimmat höyryt pihalle. Itse ilmoitan vielä radiolla että kaikki ok, soitto avustajalle ja sitten pellon isäntää etsimään. Olen laskenut reilut 40 (en ole tarkkaa lukua enää pitänyt) kertaa peltoon ja minulla on vain yksi negatiivinen kokemus isännästä (ja yhtä monta maksullista laskupaikkaa) eli pääosin he suhtautuvat varsin mukavasti. Yritän toki mahdollisuuksien mukaan valita pellon, jolle ei aiheudu vahinkoa, mutta on noiden joukkoon vilja-, kumina- kuin palsternakkapeltojakin mahtunut.

Joskus koneen saaminen pellolta putkeen on työlästä ryynäämistä, välillä taas auton ja kuljetusperävaunun (putken) saa vedettyä koneen eteen, niin että riittää työntää konetta ne pari metriä. Koneen saa putkeen kolmen hengen kokeneella porukalla helposti alle kymmenessä minuutissa, korkeusperäsin, siivet ja wingletit (siiven kärkipalat) irrotetaan ja nostetaan perävaunuun ja samassa ajassa sitten taas putkesta kasaan kentällä. Toki laskun jälkeen koneessa on yleensä enemmän putsattavaa, varsinkin jos pellolla on märkää, jostain rypsipellosta puhumattakaan (ei onneksi omaa kokemusta). Rypsipelto on muutenkin varsin huono laskupaikka, koska se peittää kaikki pinnan riskit ja rypsi voi kasvaa suhteellisen korkeaksi.

Korkea vilja tarttuu helposti toiseen siivistä ja saattaa tapahtua telemarkki, eli kone pyörähtää vaakatasossa siivenkärjen ympäri. Siinä on kohtuullinen riski, että koneen pyrstö nitkahtaa, ja sen jälkeen koneella ei hetkeen lennetä.

En ehkä harrastaisi pelkkää maastolaskua, mutta se on kisahommissa osa tätä harrastusta. Kesän 2015 SM-kisoissa laskin kolmena päivänä putkeen peltoon, muuten yleensä selviä yhdellä-kahdella laskulla per kesä. Maastolaskutonta kesää ei kyllä muistin syövereistä löydy...

Nitran vuoden 2014 kisan loppuliukua. Rankan sateen kastelemia koneita viimeiset kymmenen kilomteriä. Kenttä lähes kuvan keskellä ja neljä peltoon jäänyttä kuvassa näkyvissä. Tosin pari kauimmaista saattavat olla jo maalissa, vaikkeivat ihan kentälle asti päässeetkään (käytössä 3km maaliympyrä)