Alkukevään harjoituslentoja

Blogiin ei ole vähään aika ilmaantunut mitään uutta ja siihen on kaksi syytä, yksi hyvä ja toinen huono.

Hyvä syy on se, että suuren osan vapaa-ajasta on vienyt lentäminen, enkä aio kokea syyllisyyttä siitä, että blogi jää lentämisen jälkeen kakkoseksi. Tuosta ensimmäisestä syystä taas seuraa toinen syy, eli työkiireet lisääntyvät kun äijä vaan menee lentelemään.

Mutta yritän nyt vähän paikkailla ja kertoa vähän näistä alkukauden harjoituslennoista (joiksi tulkitsen suurimman osan muista kuin kisalennoista). Yleisvaikutelma on, että suunnilleen joka toisen lennon jälkeen tuntuu että osaakin jotain ja joka toisen jälkeen miettii, että tuliko sittenkään valittua oikea harrastus. Ehkä suurin ongelmani onkin, että suorituksiin pitäisi saada tasaisuutta - ja sitäkin sinne ylimmälle tasolleni. No kukaan ei luvannutkaan, että tämä olisi helppoa.

Vappuaattona keli ei alkuun näyttänyt ollenkaan hyvältä, kun yläpilvi näytti jyräävän idästä Räyskälän ennen kuin edes pääsemme ilmaan. Joskus kuitenkin sitkeys palkitaan, ja vastoin kaikkea aiempaa kokemustani yläpilvi pysähtyi ja jopa vetäytyi vähän takaisinkin päin. Samalla tuuli kääntyi niin, että päätettiin vaihtaa rataa ja minulla sattumalta oli autokin koneen vieressä, joten olin ensimmäisten joukossa 08:n päässä. Samaan aikaan yksinlento-oppilas pysyi ilmassa, joten tein varsin pikaisen päätöksen lähteä ilmaan ja jopa pysyinkin siellä.

Odottelin jonkun aikaa muita ja sitten päätimme porukalla VA, N3 ja KX lähteä käymään Piikajärvellä, jonne Räyskälästä on noin 120 km matka. Olin jonkun verran muiden yläpuolella, kun lähdettiin ja meninkin edellä, kunnes vähän ennen Piikajärveä tein pienen mokan ja lähdin seuraamaan jonoa, joka lässähti, samalla kun toiset pääsivät parempaa jonoa pitkin ohi. Vaihdoin samaan jonoon ja samalla kun pääsin siihen, törmäsin lähes viisimetriseen nostoon, joka auttoi sitten ajamaan edelläni menevän N3:n kiinni.

Piikajärven jälkeen päätimme jatkaa Jämijärvelle. Jatkoin N3:n perässä ja menimme suoraan, kun taas KX ja VA vaihtoivat seuraavaan jonoon lentosuuntaan katsoen vasemmalle puolellemme. Suoralle reitillä oli ilmeisesti sen verran parempia nostoja, että pääsimme kavereiden edelle. En osunut  ennen Jämiä olleen ison pilven alla kunnon nostoihin ja jäin ennen Jämiä pari kilometriä N3:sta. KX:n ja VA:n kanssa käännyimme kentällä, kun N3 jatkoi vielä hiukan kauemmaksi, mutta kääntyi sitten peräämme. Matka etelään kohti Oripäätä sujui ihan mukavasti, joskin jäin taas hiukan jälkeen (miten tämä alkaa kuulostaa niin tutulta...).

Oripäästä jatkoin sitten yksikseni Räyskälään, koska näytti, että saderintama lähestyi idästä. Olin jotakuinkin liitomatkan päässä Räyskälästä ja päätin "huvikseni" kokeilla miten aika räjähtäneen näköinen jono toimii. Näin keväällä lähes kaikki näköjään toimii, joskin pääsin vähän huuhtelemaan siipiäkin matkalla.

Vappupäivänä yritimme maajoukkueen kanssa lentää tehtävää Räyskälä-Hollola-Oripää-Tervakoski-Räyskälä, jos mitään enää siitä  muistan. Pysyin alkumatkan JP:n ja VA:n kyydissä, mutta sitten alkoi vähän tökkiä. Kävin Hollolan länsipuolella reilussa 500 metrissä, mutta punnersin siitä onneksi ylös. Matka länteen kilpistyi Humppilan paikkeille, kun pilvet loppuivat eikä kauheasti innostanut jatkaa kuivatermikissä (muitakaan kuin minua) lähemmäs Oripäätä. Jatkoin takaisin itään ja kun VA ja JP olivat tulossa vastaan, niin sovimme treffit jonnekin Tervakoskelle. Pojat joutuivat kuitenkin hiukan mataliin ja itse päätin jatkaa hissukseen kohti Räyskälää. Siellä kävikin sitten niin, että Räyskälän kupeessa ollut iso pilvi ei enää toiminut, tai en vaan osunut sen alla nostoon ja siitä olisikin tullut ehkä maastolasku, jollei kenttä olisi ollut sopivasti juuri vieressä. Tuo oli sellainen päivä, jota VA.sta kuuluneen kehotuksen noudattaminen ei tuntunut vaikealtakaan. Kehoitus kuului: Älä menetä epätoivoasi...

Seuraava lentopäivä (minulle) oli helatorstai. Keli oli pääosin kuivatermiikkiä, mutta päätimme lähteä itään. Lentäminen kuivassa oli tällä kertaa varsin huoletonta, kun nostot olivat hyviä ja veivät korkealle, heti alusta puoleentoista tonniin ja myöhemmin yli kahteen. Heti Vesivehmaan itäpuolella pääsin pilvikeliin kiinni ja lentäminen muuttui todella helpoksi. Koska Lappeenrannan torni oli kiinni, sinnekin pääsi menemään ja pitihän se kaupunki käydä katsomassa (tuli joskus aikoinaan aloitettua eläminen siellä).

Lappeenranta korkealta katsottuna

Mielenkiintoisesti Lappeenrannan ja Selänpään välissä pilvet jopa lauttaantuivat jonkun verran ja sitten taas 70-80 kilometriä siitä länteen  Vesivehmaan länsipuolella oli taas kuivatermiikkiä. Palateessani viimesessä nostossa ylös ja sitten liito kohti länttä. Kaukana oli jokunen hattara näkyvissä, mutta huomasin heti, että niihin ei yhdellä liidolla ylhäältäkään yletä. Löysin kuitenkin kaksi asiallista kuivatermiikkinostoa ja sitten seuraava liito ylettyikin jo hattaran alle, jossa sain kelattua korkeutta sen verran, että kentälle pääsy olisi luultavasti siitäkin onnistunut. Matkalla löytyi vielä yksi nosto, joten otin siinä hiukan lisää, niin ei sitten tarvinnnut jännitellä viimeisiä kilometrejä. Lennosta jäi ihan kiva maku.

Olin ottanut tämän vuoden ensimmäisen lomapäivän helatorstaita seuraavalle perjantaille ja maajoukkuella oli tehtävänä Räyskälä-Hollola-Lautaporras-Tervakoski-Räyskälä. Kuivatermiikissä mentiin kahdessa ryhmässä. Jäin taas vähän jälkeen, mutta onnistuin ajamaan porukan uusiksi lähes kiinni viimeiselle käännepisteelle. Siellä jäin varmistelemaan turhan heikkoon nostoon ja jopa peruutin takaisinpäin parempaan, jossa AJ ja PI pyörivät. Loppuliuku tuntui menevän hyvin, mutta silti valuin liukupolulla alemmaksi. Pääsin kyllä perille, mutta jotenkin koko loppuliuku tuntui kestävän ikuisuuden.

Lauantaina minulla oli vielä lentopäivä. Tehtäväksi valikoitui Räyskälä-Nastola-Humppila-Kiikala-Räyskälä. Edellisten päivien mukavat kuivatermiikkipäivät olivat enää muisto, kun silloin ei tahtonut päästä paljoakaan toiselle tonnille. Menomatka meni kohtuullisesti, mutta Lahden seudulla kävin sekä mennessä että tullessa hiukan päälle 500 metrin korkeudessa, mutta sen jälkeen tilanne taas parani. Matka oli kuitenkin edennyt niin hitaasti, että jälkijoukko teki kollektiivisen päätöksen kääntyä Rengon jälkeen suoraan kohti Kiikalaa ja sekin päätös peruttiin pariakymmentä kilometriä ennen Kiikalan kenttää, kun ilman liike matkalla oli varsin rauhaisaa. Käännyttäessä olin vielä varsin ylhäällä, joten paluuta ei tarvinnut jännitellä.

Sunnuntaina olisi sitten ollut pilviäkin, mutta velvollisuudentunto ajoi työn pariin.