26.5.2016

Vesivehmaa Open 2016 1. kilpailupäivä

Ensimmäiseksi pahoitteluni, etten ole ehtinyt kisan tiimellyksessä raportoimaan mitään, mutta käytännössä kisapäivänä on lähes mahdotonta löytää riittävästi aikaa - varsinkaan, jos vielä huolehtii kisan tuloslaskennasta. Tästä ensimmäisestä tymäpäivästäkin meni osa kentällä briefingin ja sen ympärillä olevien asioiden hoitamiseen sekä ilmatilatiedostojen viimeistelyihin.

Useeamman lentopäivän jälkeen raportoidessa asioita tipahtelee valitettavasti pois mielestä, kun uudet päivät tuovat uudet tuntemuksensa ja muistonsa, mutta teen parhaani ja katsotaan mihin se ei riitä.

Ensimmäinen kisapäivä, 21.5.2016, alkoi avajaisilla. Tänä vuonna osallistujia on harmillisen vähän - vain 13 konekuntaa, kaksi kerholuokassa ja loput Open-luokassa. Päivän keli näytti hieman arveluttavalta, mutta ennusteen mukaan parempaa piti olla tulossa. Osa hiukan empi koneen kasaamistakin, mutta viimeistään muiden esimerkki (ja purjelentäjien sopuliluonne) sai heidätkin toimeen ja pian oli koko armada lentokunnossa.

Keli alkoi vähitellen parantumaan ja niinpä kello 14 hinaukset pantiin käyntiin. Tehtävänä oli AAT-tehtävä Körri-Riisikkala(35km)-Järvelä(25km)-Vesivehmaa (135 km/321 km). Ihan kaikilta ei sitä Körrin pistettä löytynyt, koska se ilmeisesti puuttui viime kesän SM-kisojen tiedostosta.

Ilmassa oli todella paljon kirvoja, iloisena yllätyksenä oli, että Ls 8 ei näköjään tykkää niistä yhtään nnin pahaa, kuin moni muu kone - minulla kun ei ole hyttysputsareita. Monesti nostoon ajaessa alkoi kuulua lätinää, kun niota öhkömönkiäisiä alkoi osua koneeseen.

Kirvantappajan jäljet

Kauhean pitkään lähtölinjan aukeamisen jälkeen ei ihmetelty, vaan lähdettiin tehtävälle. Ensimmäinen liito noin 1200 metrin korkeudesta vei 600 metriin, ennen kuin yletettiin ensimmäiseen nostoon Vesijärven länsipuolella. Nosto oli vain metrinen, joten siinä otettiin vain parisataa metriä lisää ja jatkettiin seuraavaan, joka löytyikin aika pikapuolin. Menimme WS:n kanssa edellä ja M, LK ja KK perässä. IU jäi maastoon jo ensimmäisen noston jälkeen, kun ei osunut seuraavaan. Ennen Turenkia M lensi edullisempaa reittiä ja pääsi edelle, mutta saimme sen käännealuueelle saapuessamme seuraavalla liidolla kiinni.

Edessä oli aika tasaisen harmaa pilvikatto, joskin kauempana näkyi yksi suhteellisen hyvän näköinen cumulus. WS alkoi radiossa epäillä jatkamista ja sanoi kääntyvänsä ja näinkin, kuinka se kaartoi poispäin. Itse päätin kuitenkin vielä jatkaa, mutta kun M kääntyi myös edelläni, tein sitten normaalin purjelentoratkaisun, eli myös minä käänsin, vaikka se pilvi näytti niin lupaavalta. Toki on aina riski, että se lässähtää enkä sitten yksin "uskaltanut" lähteä sitä tavoittelemaan. Se, mitä en huomannut oli, että WS ei sittenkään kääntynyt takaisin, vaan muutti mieltään 90 asteen kaarron jälkeen ja jatkoi. Jos olisin sen huomannut, olisin itsekin mennyt edelleen eteenpäin.

Kääntymisen jälkeen suunnittelin pääseväni korkealle, joten kiersin Helsingin TMA:n pohjoisreunassa olevan kisa-alueen 1G, jonka maksimikorkeus on FL 65 (6500 jalkaa standardipaineella = 2000 m)- ideana oli se, että voisin huoletta nousta nostoissa stressaamatta korkeusrajaa. Suunnitelma toimi lukuunottamatta yhtä pientä aajatusvirhettä - sellaista hyvää nostoa ei vain osunut kohdalle. Toisella alueella olin riittävän korkealla päästäkseni maaliin, mutta olisin tullut maaliin selvästi aliajalla, joten tein päätöksen yrittää käydä alueen takareunalla. Korkeudet hupenivat ja käännyin. Näin laskimesta, että noin seitsemän minuuttia olisi aikaa kerätä loppuliitokorkeudet (olisin tarvinnut noin 300 - 400 metriä enemmän).

Reittiviivalla ei näyttänyt olevan mitään keliä, joten lähdin kiertämään pilvien kauttta noin 45 astetta reittiviivan sivuun kohti Hollolaa. Vaikka kokeilin useita pilviä, niin mitään en löytänyt. Kävin JS:n ja JP:n allakin, kun nämä kiersivät nostossa, mutta eipä siinäkään osunut. Lopulta valuin aika alas ja pelto piti katsoa valmiiksi. Alueella oli paljon peltoja, suurin osa multapeltoja, mutta yksi heinäpellon värinenkin löytyi, joskin näin, että se oli aika kumpuileva. Se vaikutti kuitenkin houkuttelevimmalta vaihtoehdolta, joten päätin laskea siihen, jos en pääse ylös.

Ilmassa oli pientä elämää ja roikuin kantavassa, välillä vähän nousten ja välillä laskien. Lopulta korkeutta oli niin vähän, että tein laskupäätöksen. Lasku meni muuten hienosti, mutta vauhti riitti yhden kummun yli ja loppui vasta sen alapäässä. Pompin juuri koneessa laskukiidossa, kun KK kyseli, mikä tilanne - vastasin, että maassa, mutta vielä vauhtia, palaan asiaan kun pysähdyn (tai ainakin yritin sanoa noin, en tiedä kuinka hyvin siitä sai selvää).

Koneen pysähdyttyä kerroin olevani maassa ja kaikki OK ja KK välitti tiedon kentälle. Soitin avustajalle ja kysyin, josko joku löytyisi kaveriksi, sillä se töytäre vaikutti hiukan raskaalta ylöstyönnettävältä. Kävin myös ilmoittautumassa talossa, jossa minut otettiin ystävllisesti vastaan. He pyysivät, ettei autolla mentäisi pellolle. Hakuporukan saavuttua paikalle, mietimme, miten koneen saisi pellolta pienimmällä vaivalla putkelle. Kiinnitimme maakuljetusvälineet ja adrenaalin voimalle työnsin koneen jo puoleenväliin mäkeä ennenkuin muut edes ehtivät mukaan työntämään - ei se sitten niin iso juttu ollutkaan.

Olin päivätuloksissa kahdeksas - ei ollenkaan sellainen alku kuin mitä olin toivonut (ja ehkä jopa odottanutkin). Toisaalta, jos olisin sen yhden noston ajoissa löytänyt, niin sitten olisin ollut päivätuloksissa kolmannen-viidennen sijan tienoilla. Toisaalta, jossittelu on turha laji.

Päivävoittaja oli WS, joka siis jatkoi sinne eteenpäin, kakkosena JS ja kolmannen sijan jakoivat HY ja JP. Itselleni takkiin noin 400 pistettä.




1 kommentti:

  1. Mielenkiintoista, lisää kiitos.

    VastaaPoista