20.9.2016

Maaliinlaskun SM-2016

Maaliinlaskun SM-kilpailut järjestettiin tänä vuonna Hyvinkäällä paikallisen kerhon toimesta. Osallistujia oli kaksikymmentä ja joukkueita saatiin siten kuusi kappaletta kasaan. Kisapaikalla muodostettiin yksi sekajoukkue, KaPö (Kalkin pöläyttäjät) kahdesta nuorisoilmailijasta vahvistettuna Sodankylän shamaanilla, Sauli Salmelalla, maaliinlaskun legendalla. (Koska maaliinlaskukisassa ei lennetä kisatunnuksilla, joudun joustamaan intmiteettisuojatasostani ja käyttämään oikeita nimiä).

Kisan avajaiset ja alku otettiin rauhallisesti, ehdimme helposti kasaamaan kymmeneltä pelipaikalle saapuneen kisavälineen, kerhon SZD-51-1 Juniorin, koneen, jolla olen tainnut lentää kolmisen tuntia käymättä kertaakaan yli 250 metrissä. Minulle siis täsmätyökalu yhteen tarkoitukseen - maaliinlaskuun.

Katselimme porukassa helpohkoa keliä ja totesimme heti, että joukkuekisan kahden vuoden mittaisen kultaputken venyttäminen tulee todelliseksi haasteeksi, koska rauhallisissa olosuhteissa Kouvolan ja Hyvinkään K-8b-koneet ovat Junioria paremmat maaliinlaskukoneet huomattavasti hitaamman - ja sitä kautta tarkemman ajoituksen sallivan - sakkausnopeutensa ansiosta. Tämä ei mitenkään vähennä kuitenkaan kasilla tehdyn hyvän suorituksen arvostusta, kyllä silläkin pystyyy laskunsa pilaamaan monella eri tavalla, helpoissakin olosuhteissa. Konetyypin käyttö on myös siinä mielessä riskialtista, että vaikeammissa olosuhteissa (kovat puuskat) se vaatii sen verran lisänopeutta, että jarrujen teho heikkenee ja siten osumistarkkuus laskee.

Junior koneena on taas erittäin hyvä all-round kone - sen tehokkaat jarrut sallivat ison vaihtelun lähestymiskulmassa ja koneesta on suhteellisen hyvä näkyvyys ja sen käsittely on helppoa. Lisäksi se on melko vahvarakenteinen, joka ei ole huono ominaisuus maaliinlaskussa, jos kohta muutenkaan.

Kisa alkoi normaalisti briefingillä, jossa ei ihmeellisyyksiä jaeltu. Pieniä epäselvyyksiä jäi laskukiidon loppukohdan arvostelemisesta, mutta nekin saatiin selvitettyä ennen kisan alkua "normaalitasolle", eli saran loputtua ei enää tiukasti vahdita koneen pysymistä saran viivojen välissä, kun niitä ei käytännössä voi nähdä radan päättymisen jälkeen. Usein on SM-kisoissa sallittu rullaaminen sivuun saran päätyttyä, koska se nopeuttaa toimintaa, mutta kun tämän kielto oli etukäteen selvillä, ei sanomista tullut.

Ensimmäisellä kierroksella alkoi syntyä hyviä tuloksia heti alusta alkaen, Mäkeläisen "Tikli" laski kierroksen parhaan tuloksen 0,6 metrin kohdalle ja Taimiojan Antti, joka näytti alkuun ottavan lippusiiman kyytiinsä, tuli kuin tulikin sen ylitse ja lasku osui hienosti kahden metrin kohdalle.

Joukkueemme suorituksen avasi Vesa Lainio, viime vuoden mestari. Hän osui tosi hienosti, vain 0,5 metriä viivasta, mutta valitettavasti siipi osui yhteen puuhun, kun laskulinja oli liian keskellä rataa. Siitä tulleet 30 virhepistettä vetivät pilotin ilmeen synkäksi, eikä joukkueen piirissäkään nyt ilosta hypelty. Toisaalta maaliinlasku on herkkä laji, ja oli odotettavissa, että toisissakin joukkueissa tulee kämmejä. Lappalaisen Kari on normaalisti lentänyt sellaisia joukkuekisan "varmoja" laskuja sinne viiden metrin huiteville, yrittämättäkään nollasuoritusta. Totesimme, että nyt on ruuvia vähän kiristettävä ja Karikin sanoi yrittävänsä nollaviivalle. Lasku osuikin 2,4 metrin kohdalle ja tilanne näytti jo valoisammalta.

Sitten tuli minun vuoroni. Ajoin normaalisti finaalin varsin kauas, mutta myös korkealle ja lähdin sieltä lähestymään ja säätämään liukukulmaa. Olen kokeilemalla hakenut oikean nopeudenTM (ei kannata kysyä, en kerro mikä se on!) ja lähestyin sillä säätämällä samalla liukukulmaa jarruilla. Tuntui, että olen liian korkealla, avasin hieman enemmän jarruja, suljin ne ja huomasin, että nopeus oli noussut kympin yli tavoitenopeuden. Vedin hiukan sauvasta ja avasin jarruja tappaakseni ylinopeuden, jolloin tein pienen ohjausvirheen ja kone liukui saran keskilinjalle.

Käänsin sitä (ainakin omasta mielstäni täysin hallitusti) vasemmalle ja oikaisin saran vasemmalle puolelle pari metriä ojasta varmistaakseni, etten vahingossakaan osu puihin. Onnistuin aika nappiin suorituksessa, kone tuli alas 1,5 metrin kohdalle ja onnittelin itseäni hyvästä suorituksesta. Noustessani koneesta Kouvolan Kimmo Tihula vitsaili, että laskuni oli nollan arvoinen (maaliinlaskukisassa se tarkoittaa positiivista arviota). Myös Lappalaisen Kari tuli paikalle ja sanoi tuloksen olevan siinä puolentoista metrin paikalla. Kisan päätuomari oli kuitenkin katsonut laskua ja todennut ääneen sen osuneen liian reunaan saralla ja antavansa siitä viisi virhepistettä. Vieressä ollut Lappalaisen Kari oli sanonut, että säännöt eivät tunne moista virhettä, olettaen ettei kone ylitä laskusaran reunaviivaa, joka markkeeraa ojaa. Tämän jälkeen tuomari oli todennut, että suunnan muutos finaalissa on syy ja lätkäisi viiden pisteen sakon laskusta.

Kierrosten tauolla keskustelin arvostamani kilpailunjohtajan kanssa ja sanoin pyytäväni virheenoikaisua. Johtaja pyysi minua (sääntöjen mukaan toki) kääntymään päätuomarin puoleen ja tekemään oikaisupyynnön hänelle. Kun pääsin päätuomarin pakeille, esitin asiani ja hän pyysi kääntymään kilpailunjohtajan puoleen! Kun kerroin jo kääntyneeni, suvaitsi hän ottaa asiaan hiukan syvemmin kantaa. Esitin asiani ja sen tueksi Lappalaisen Karin ottaman videon, jossa ei ainakaan minun silmiini osu kovinkaan merkittävää mutkittelua, eikä lasku ollut muutenkaan erityisen huono. Hän kuittasi sen sillä, ettei noin pienestä kuvasta mitään näe ja virhepisteet pysyvät voimassa.

Säännöissä on joitakin virheitä aiheuttavia kohtia, eikä niissä ole mainittu lähestymistä, lopulta kilpailunjohtaja valitsi kohdan epänormaali lasku ja perusteli virhepisteet sillä. Säännöt ovat vielä siinä suhteessa "hauskat", että päätuomarin päätöksestä voi valittaa vain päätuomarille, joka siis päättää tekikö päätuomari oikean vai väärän päätöksen. "Yllättäen" hän päätyi päätökseen, ettei ollut tehnyt väärää päätöstä. Että se siitä sitten.

Minulla on ilmeisesti huono karma, koska tämä on kolmas kerta, kun olen kärsinyt maaliinlaskukisoissa tuomaripelistä; ensimmäinen oli Lappeenrannan kisoissa jo vuosia sitten, joissa briefingissä erikseen mainittiin, että työnnetystä laskusta ei anneta virhepisteitä. Sittemmin osalle kilpailijoista oli käyty kertomassa, että annetaanpas sittenkin, mutta ainakaan minulle ei sitä kerrottu. Laskuni oli menossa pitkäksi, joten työnsin koneen alas - ja sain tietenkin virhepisteitä. Silloinkaan ei päätuomari ymmärtänyt kantaani. No toinenkin laskuni meni siellä sen verta kehnosti, ettei sillä isoa merkitystä ollut - tuntui silti vääryydeltä.

Myös kaksi vuotta sitten menetin kultamitalin, kun päätuomari (joka toimi sivutoimisesti myös mittatuomarina) näki laskuni osumiskohdan väärin, vaikka lähes kaikki muut näkivät laskukohdan toisin. Syntynyt jälki oli kuulemma tullut kannuspyörästä. Eikä asiaa auttanut silloinkaan video, vaikka siitä näki ettei kannus edes käynyt maassa. Lisäksi tätä ennen yksi virhepisteitä saanut kilpailija saikin jotenkin omat virhepisteensä pyyhittyä pois ja hupsahti niin edelleni.

Toisella kierroksella suurinta draamaa edusti hassu, joskin tylsä yhteensattuma. RAC:n Juniorista hajosi kannuspyörä. Katselimme (tunnustan, ainakin itse ihan lievää vahingoniloa tuntien) kuinka sitä korjattiin samalla kun lensimme omallamme toisia laskuja. Olin juuri lähdössä ilmaan, kun huomaisimme, että luto se on meidänkin kannuspyörä ja siinähän sitten olivat kummatkin Juniorit hetken perät pystyssä rinnakkain. Siitäkin selvittiin. Lähdin korjauksen jälkeiselle koelennolle (lue kilpailusuoritus). Kun lähtöpaikka ilmoitti lähtöni, pilotti Niemi, pienet sarvet kasvoivat päähäni, ja lisäsin heti perään radioon: "Se kriminaali". Toinen laskuni meni nelisen metriä pitkäksi. Kun Lainion Vesa oli laskenut vajaan 9 metriä pitkäksi ja muista joukkueista oli jokunen pilotti epäonnistunut, alkoi näyttää siltä, että jos Kari laskee viimeisen laskun hyvin, saatetaan sittenkin saada jonkunvärinen metalli.

Karin viimeinen lasku oli se turvallinen 7,5 metriä pitkäksi ja huomattiin, että a) saamme mitalin joukkuekisasta ja b) että Kari ja Hännisen Pekka Kouvolasta ovat tasapisteissä. Tässä vaiheessa oli myös selvää, että vähintään tasatuloksella olijat ovat vähintään pronssisijalla. Tikli ja Taimiojan Antti hoitivat homman tyylikkäästi kotiin, Antti laski 0,6 metrin kohdalle ja Tikli sitten vähän reilut 6 metriä ja kulta ja hopea olivat selvillä. Pronssista laskettiin vielä uusintalaskut ja niissä Lappalaisen Kari oli riittävän selkeästi parempi ja pokkasi sillä pronssin.

Kisan voitti siis lähes ylivoimaisesti Taimiojan Antti tuloksella 2,6p. Toiseksi tuli Mäkeläisen Reijo alias "Tikli" pitäen sitä pitkän uransa huippuna - ura tosin pääsääntöisesti koostuu normaaliesta purjelentokisoista, eikä niinkään maaliinlaskuista. Peltoja taitaa tosin siltä uralta löytyä jokunen... Kolmanneksi päätyi Lappalaisen Kari. Minusta jokainen näistä on todellakin ansainnut mitalinsa - kukin eri syistä. Silti en voi olla harmittelematta "menetettyä" hopeamitalia(ni) - "Taimi-Antin" tulokselle en olisi kyllä mahtanut mitään.

Järjestelyt Hyvinkään kisoissa olivat sinänsä erittäin hyvät. Rata oli muuten erinomainen, mutta pinta oli niin kova, että useimpia laskuja mittailtiin pitkään (lue etsittiin kosketuskohtaa) ja välillä aivan selkeästi väärin. Ongelma ei ole huonoissa mittamiehissä, vaan siinä, ettei ihmissilmä pysty luotettavasti havainnoimaan kosketuskohtaa - se on moneen kertaan havaittu sellaisella alustalla, johon jää selkeä jälki. Siksi alustassa pitäisi olla sen verran paljon pehmeää hiekkaa tai vastaavaa, että jälki on kiistaton. Haluamatta mitenkään nostaa kissan häntää, niin Vesivehmaalla 2003 tuotiin kanervikkoon pari kuorma-autollista hiekkaa, eikä yhdestäkään mittauksesta tullut epäselvyyksiä, jälki tuli melkein kuin pituushyppykisassa. Sääntötuntemuksessa oli Hyvinkäällä myös hiukan epäselvyyksiä mittauksen osalta sikäli, ettei kannuspyörän vaikutusta mittaukseen tunnuttu ihan täysin tiedettävän.

Katkeran jupinoita 

Juttelin tauolla esimerkiksi Taimiojan Antin kanssa ja kerroin sakoistani. Hän katsoi minua erittäin yllättyneenä ja kysyi että "mistä ihmeestä?". Yksikään maaliinlaskukisoja vakituisesti kiertäneistä ei minulle kommentoinut, että virhepisteet tulivat ansiosta, jokunen muu paikalla ollut ihminen toki oli kieltämättä sitä mieltä.

Jos nyt ajatellaan sitä, että maaliinlaskukisa simuloi (jo sääntöjen mukaan) maastolaskua, niin onko parempi a) ajaa koneen siipi metsään vai b) tehdä pienehkö suunnanmuutos ja laskea turvallisesti saralle? Saamani opetuksen mukaan se metsä on parempi vaihtoehto...

Itse ainakin pidän maastolaskuissakin oikeutenani tarvittaessa ulosmitata koneen suorituskyky kokonaisuudessaan saadakseni parhaan mahdollisen tuloksen kussakin tilanteessa. Toki on parempi ettei niin tarvitse tehdä, mutta jos... Onneksi oikeissa maastolaskuissa en kauhean pahoihin paikkoihin ole joutunut, joskin pari melko pientä peltoplänttiä on onnistuneesti ottanut koneeni vastaan.

Palaan vielä hetkeksi kierrosten välisellä tauolla käytyyn keskusteluun, jonka lopuksi tuomari kuittasi keskustelun vielä, että "tämähän on vain leikkiä". Jotkut varmasti osallistuvat leikillään maaliinlaskukisoihin ja on varmasti niinkin, että monilla kentillä on osana "kulttuuria", että maaliinlaskukisa on leikkimielinen. Nyt kuitenkin puhutaan SM-kilpailuista ja joukossa on - yllätys yllätys - kilpailijoita, jotka ottavat tämän(kin) lajin tosissaan. Olen käynyt 90-luvun puolivälin jälkeen kaikissa kisoissa Sodankylän kisaa lukuunottamtta (ja senkin väliinjättö kaduttaa), enkä ihan leikin vuoksi viitsisi sentään matkustaa esimerkiksi 700-800  kilometriä Aavahelukkaan. Salmelan Sauli tekee vastaavan mittaisen tai pidemmänkin matkan kähes joka vuosi (paitsi jos kisat sattuvat olemaan lähempänä), respect!

Aiemmin maaliinlaskun SM-kilpailuissa oli pääsääntöisesti tapana, että kisat järjesti mestarin kotikerho/-kenttä - tai ainakin joku kerho, josta oli oltu mukana jo monissa SM-kisoissa. Tällä pidettiin ehkä yllä tiettyä sisäsiittoisuutta, mutta ainakin jonkinlainen jatkuvuus käytännöissä ja tulkinnoissa säilyi. Ymmärrän myös sen puolen, että kisajärjestäjiä on nykyään vaikea löytää ja arvostan (ihan oikeasti) kerhoja, jotka saavat organisaation pystyyn.

En tiedä mikä on syy ja mikä seuraus, mutta minusta on surullista, että mukana oli porukkaa vain viidestä kerhosta, kun vielä muutama vuosi sitten joukkuita oli helposti kymmenen, viisitoistakin, puhumattakaan ajoista, jolloin mukana pyöri yli 40 pilotttia.

Hyvinkään kilpailunjohtaja tavallaan sivusi asiaa, joskin hiukan eri suunnasta, kuin miten itse sen näen. Hän sanoi, ettei ongelmaa tuomarin tulkinnoissa ole, jos linja säilyy samana. Minusta ongelma taas on juuri siinä, että eihän yhdessä kisassa synny tulkintalinjaa saati sitten ihan eri paikoissa lennetyissä kisoissa, joissa linja vuosittain heittelehtii älyttömästä (olen kuullut ennen omaa aikaani sakkoja saaduksi jo pelkästä siivekkeiden käytöstä finaalissa!) kaiken sallivaan. Jääkiekko-ottelu on vähän eri juttu, siinä pelaajat ehtivät tottua tuomarityöhön, koska päätöksiä tulee niin paljon. Eikä tuomari voi vetää ottelua yhdestä tulkinnasta tilanteeseen 5-0...

Olen tätä kisaa ja tapahtumaketjua miettiessäni päätynyt siihen, että sääntöihin olisi kirjattava kaikki mahdolliset virheet, joista tulee sakkopisteitä, siten ei sitten jää juurikaan rajaa tuomarin subjektiivisille tulkinnoille (esim että "lasku näytti huonolta"). Sellaisia voisivat olla työnnetty lasku, siiven osuminen maahan suurella nopeudella, sakkaaminen korkealta. No onhan noissakin tulkintaa: mikä on suuri vauhti tai korkealta, mutta ainakin tulkinnanvara vähenee merkittävästi. Päälinja tulisi olla, että ne ovat mitattavia ja todennettavia (vähintään videolta), eivätkä mielivaltaisia. Kilpailijallakin tulee olla jonkunlainen oikeusturva.

Olen edelleen kaiken kisan aikana sanomani takana, mutta pyydän anteeksi tapaa, jolla asiat esitin. Hoitamalla säännöt riittävän yksikäsitteisiksi ja radat kuntoon, saadaan kaikin puolin miellyttävämpi kisatapahtuma kaikkien osapuolten kannalta. En minäkään nauti valittamisesta, se on itse asiassa aika lailla vastoin omaa luonnettani (vain tuolla minut nähneenä voi olla vaikea uskoa, että olen oikeasti aika kiltti ihminen), mutta kun olen kilpailija, olen nimenomaan sitä ja vasta toissijaisesti ihminen.

1 kommentti:

  1. Tulipa noita laskuja katseltua kanssa paikan päällä, sen enempää en osaa kantaa ottaa noihin arvostelujuttuihin. Mutta mitään maallikon silmin kummallista ei suorituksissa näkynyt. Ainakaan mitään mainittua suunnanmuutosjuttua en huomannut kenelläkään, joka olisi silmiin ottanut. Mutta tuota laskualustan kovuutta myös pienessä mielessä ajattelin, ainakin siihen nollaviivan lähelle olisi hyvä saada parempaa pehmeää pohjaa, ehkä se siellä 20m päässä ei enää ole niin kriittistä. Kun vielä vajaamittaiset saa sen 5-kertoimen, on pienilläkin mittavirheillä iso merkitys.

    VastaaPoista