11.3.2016

Kisapilotin blogi

Tervetuloa


Olen jo pidempään haudutellut ajatusta blogista purjelennon kisapilotin näkökulmasta. Sellaista ei tietääkseni Suomessa vielä ole, ja ajattelin ryhtyä vihdoinkin toimeen, niin että olenpahan edes jossain kisassa ensimmäisenä maalissa.

Blogiin tulee juttuja ainakin (yllättäen) kilpailuista, lennoilla mukana kulkevasta viihde-elektroniikasta ja niiden ohjelmista. Kaikkea muutakin saattaa tulla, mutten halua näin etukäteen sitoa käsiäni.

Purjelentokisat ovat melko kokonaisvaltainen tapahtuma ja ne kestävät ylensä viikon, enkä lupaa ehtiä tekemään kisajuttuja välttämättä kesken kisojen. Sadepäivisin tilanne voi olla toisin, mutta sateen ropina asuntoauton katolla ei välttämättä puolestaan luo kovin herkullisia aiheita kirjoittamiseen.

Historiaa

Esihistoria Vesivehmaalla

Muutama sana taustastani, vaikken aiokaan mennä syvälle henkilökohtaisuuksiin: aloitin purjelennon Asikkalan Vesivehmaalla 15-vuotiaana, heti kun laki sen salli. Näin jälkikäteen on aika uskomatonta, että ensimmäinen yksinlento oli vain 11 päivän päästä ensimmäisestä koululennosta.

Muutaman ensimmäisen vuoden lensin aika aktiivisesti, mutta sitten tahti hiljeni useammaksi vuodeksi lähinnä elämäntilanteesta johtuen, lupakirjakin taisi olla pari vuotta vanhana. Fast-forward vuoteen 1991, jolloin Padasjoen Lentokerho anoi ja sai järjestettäväkseen purjelennon kerholuokan SM-kisat. Sinne tarvittiin tuloslaskijaa, ja koska olin poissaolovuosinani pätevöitynyt bittien asettelemiseen jotakuinkin oikeille paikoilleen en kokenut vakavaa kilpailua paikasta, vaan sain sen.

Järjestimme seuraavankin vuoden kerholuokan kisat ja siitä sitten yhden vuoden tauon jälkeen alkoi pyöriä Vesivehmaa Open-kisa. "Joutuessani" läheltä seuraamaan kisatouhua tajusin, että tämä oli juuri se muoto lentää, jota itsekin halusin harrastaa. Kerholle oli juuri hankittu myös lasikuituinen harjoituskone Astir CS-77 "VV" alias "Victor Victor" ja ryhdyin jotakuinkin määrätietoisesti harjoittelemaan kisalentäminen tähtäimessäni.

Kisaura alkaa

Astir ei tosiaankaan ole mikään ensilinjan kisakone, mutta niin vain muutaman vuoden ihmettelyn jälkeen uskaltauduin viivalle ja lensin sillä muutaman vuoden Vesivehmaa Openin kerholuokassa. Ensimmäiset kisalennot päätyivät tosin varsin johdonmukaisesti peltoon ja pitämään seuraa pellon omistajalle ja odottelemaan hakuporukkaa.

Astir opetti selviämään yksin, koska sillä ei juuri 20-30 kilometriä pidempään pysynyt näköetäisyydellä kanssakilpailijoista. Tilanne ei ole aivan niin toivoton, kuin miltä kuulostaa, koska koneilla on Vesivehmaa Open-kisoissa tasoituskertoimet ja välillä olin silti ihan kärjen tuntumassakin. Vähän asiassa auttoi se, että jatkoin edelleen myös organisaatiossa ja saatoin vähän tukea päätöksiä, joissa "isojen poikien" Open-luokka kävi meidän käännepisteidemme takana ja sitten palasi taas sieltä suunnilleen oman luokkani reittiviivaa, jolloin sain aina hetkellistä vetoapua heiltä (helpottaa esimerkiksi nostojen löytymistä).

Tajusin aika pian, että Astirin kanssa ei kisaskenessä kauhean pitkälle pötkitä ja useamman onnellisen yhteensattuman kautta pääsin osalliseksi oikean vakioluokan koneen (SZD-55, kisatunnus "57")  kimppaan. Nyt alkoi tuntua, ettei se muu porukka karkaa sentään ihan toivottomasti ja oppiakin tuli paljon nopeammin, kun pääsi ottamaan mallia toisista.

55 oli koneena ihan kohtuullinen, mutta se on varsin kevyt ja kärsi omalta osaltaan Vesivehmaan kisan erityissäännöstä, ettei vesipainolastia saa ottaa koneeseen. Katsoin jo kasvaneeni vähän ulos kerholuokasta ja päätin siirtyä kovien kavereiden Open-luokkaan. Tajusin myös, että 55 ei kuivana (=ilman vesipainolastia) oikein sopinut kisaan ja liityin Hämeenlinnan Ilmailukerhoon, josta sain muutamaksi vuodeksi ASW 24-koneen ("HB")  Vesiksen kisoihin.

Räyskälään ja SM-kisoihin

Samoja aikoja siirryin viivitosella lentämään SM-kisoihin ja muutenkin "kotikentäksi" muodostui Räyskälä, jossa sai takuuvarmasti hinauksia. Lensin siellä vielä pari vuotta SZD-55:lla, mutta kun porukkani muut kaverit halusivat ymmärrettävästi laittaa koneen myyntiin, niin päätin liittyä Nuorisoilmailijoihin (joo, olen kuullut varmaan kaikki mahdolliset vitsit kerhon nimestä ja ikärakenteesta).

Siellä pääsin ensimmäistä kertaa kisaamaan ihan eturivin kisakoneella ja Ls 8 "N8" on ollut sen jälkeen pääasiallinen kisakoneeni. Menestystä ei ole ihan huipulle asti SM-tasolla (ainakaan vielä) tullut, mutta on minulla yksi SM-mitali ja muutama muu sijoitus kuuden parhaan joukossa. Maaliinlaskukisoissa - joita olen tässä rinnalla jo pitkään kolunnut - on kertynyt vajaa kymmenen SM-mitalia, joista kolme kultaista (kaksi joukkuekilpailusta ja yksi henkilökohtainen). Olen myös lentänyt kaikissa Suomessa järjestetyissä GP-kisoissa (ensimmäisessä SUIO GP:ssä tosin vain yhtenä päivänä) ja niistä kovin sijoitus on kansainvälisen GP-karsinnan neljäs sija vuodelta 2011.

Toivon, että tuo ylläoleva teksti luo riittävän kehyksen näille blogi-kirjoituksille; palaan varmasti moneen asiaan, jotka tuosta on tiputettu pois tai joiden kohdalta on tilan säästämiseksi oikaistu. Jos olet jaksanut lukea tänne asti, niin sinussakin saattaisi olla kisapilotille riittävää sinnikkyyttä.

hannu

3 kommenttia:

  1. Mielestäni olet tämän blogin suhteen ensimmäisenä startissa, etkä suinkaan maalissa. Vaikka ehkä tuo on makuasia, sanoi koira kun muniaan nuoli. Kiitos kovasti, odotan innolla jatkoa juttuihin.

    VastaaPoista
  2. Joo, ja kun hyvin harvoin ensimmäisenä lähtevä voittaa päivän, niin...

    VastaaPoista
  3. Jonkunhan on ensimmäinen oltava reitillä, muuten kytättäisiin maailman tappiin. Eikä aina voi voittaa, ei edes joka kerta.

    VastaaPoista