Mistä kilpaillaan

Vaikka tämä blogi tuskin aukeaa kauhean hyvin ihmisille, joille purjelentokisa on uppo-outo kapistus, niin yritän rakentaa heillekin pienen kehyksen, johon muut jutut sitten varsinkin kisakaudella kiinnittyvät.

Purjelennossa kilpaillaan Suomessa kolmessa kokonaan erilaisessa muodossa: "tavallisissa" nopeuskilpailuissa, maaliinlaskussa sekä taitolennossa. Viime mainitusta tämä saattoi olla viimeinen viittaus tässä blogissa, koska en henkilökohtaisesti sitä harrasta (ja välillä sanon kieli poskessa, että se on vain hyvän korkeuden tuhlaamista), mutta kukin omalla tyylillään, en myöskään dissaa heitä, jotka siinä kilpailevat.

Maaliinlaskukilpailut

Maaliinlaskukilpailuissa pyritään laskemaan kone mahdollisimman lähelle nollaviivaa. Siinä on tuon perustavoitteen seurana joukko lisäsääntöjä, jotka lisäävät vaikeusastetta. Lasku tapahtuu reunaesteen (normaalisti lippusiima) yli - tosin itse koen sen pikemminkin helpottavan suoritusta. Laskualueen ("saran") toisessa reunassa on "puita" eli kevyitä risuja, joihin osumisesta saa virhepisteitä =lisämetrejä suoritukseen.

Peruspisteet saadaan mittaamalla etäisyys viivalle koneen laskukohdasta, mutta ennen viivaa tapahtuneesta laskusta etäisyys maaliviivaan kerrotaan viidellä ja jos kone pomppii, niin lasku tuomitaan sen pompun kohdalle, joka tuo kengurupilotille muhkeimman pistemäärän (harmi vaan, että ne ovat virhepisteitä). Lisäksi laskusta voi saada virhepisteitä väärästä tai vaarallisesta suorituksesta.

Kaikkien näiden virhelähteiden muodostamat pisteet summataan yhteen ja näin muodostuvat suorituksen kokonaispisteet. Aivan kuten mäkihypyssäkin, kisassa on sään salliessa kaksi kierrosta ja niiden muodostamat pisteet ynnätään loppupisteiksi ja voittaja on se, joka on kerännyt vähiten pisteitä. Jonkunlaisena nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että SM-mitaleille yleensä pääsee alle viiden metrin yhteistuloksella, mutta käytännössä kisan olosuhteet voivat tiivistää tai harventaa tilannetta kärjessä.

SM-kilpailuissa lennetään lisäksi samassa yhteydessä (samoilla suorituksilla) etukäteen ilmoitetuilla kolmimiehisillä joukkueilla joukkuekilpailu, jossa kaikkien kolmen pisteet lasketaan yhteen ja joukkueet asetetaan sen mukaan paremmuusjärjestykseen.

"Varsinaiset" kilpailut

Suurin osa kilpailuista on kuitenkin nopeuskilpailuja, joissa pyritään lentämään annettu tehtävä mahdollisimman nopeasti. Tehtävien pituudet vaihtelevat 150 ja 600 kilometrin välillä, vaikka huippukeleissä voidaan lentää pidempiäkin tehtäviä (esim 2005 EM-kisoissa Räyskälässä avoimella luokalla oli 1000km tehtävä, jonka kaiken lisäksi 19 konetta 22 lähteneestä selvitti ja ne kolme matkalle jäänyttäkin lensivät kaikki yli 900 km). Tuollaisia kelejä toki on vain silloin, kun itse olen tiukasti maassa (esim silloin 2005 olin laskemassa kisojen tuloksia - ja kärsin suunnattomasti).

Tehtävätyyppejä on kaksi, joissa toisessa annetaan yleensä kahdesta reiluun puoleen tusinaan käännepistettä ja pilotin täytyy käydä niillä annetussa järjestyksessä ja lennetystä tehtävästä lasketaan keskinopeus. Toisessa tehtävätyypissä käännepisteiden tilalla on käännealueeet, ja tuloslaskentaohjelma laskee maksimaalisen matkan, joka saadaan käännealueissa käydyistä gps-fikseistä. Koska teoreettisesti nopeinta olisi useimmiten lentää mahdollisimman lyhyt matka, kuuluu tähän tehtävätyyppiin aina myös minimiaika, joka pilotin katsotaan käyttäneen, vaikka lentäisi tehtävän puoleen siitä eli käytännössä hyvän tuloksen saavuttamiseksi on pakko lentää minimimatkaa pidempään.

Pilotti voi itse valita lähtöaikansa lähtölinjan ollessa auki. Se avataan, kun kaikilla on tasapuolinen mahdollisuus päästä lähtöasemiin (useimmiten 20-30 minuuttia viimeisen hinauksen jälkeen) ja on yleensä useamman tunnin auki. Näin osa tehtävän optimointia on valita paras mahdollinen ajankohta tehtävän lentämiseksi mahdollisimman hyvässä kelissä. Tosielämässä sen hahmottaminen on varsin vaikeaa ja varsin usein lähtöajankohtaan vaikuttaa, mitä muut tekevät. Jos kaikki muut lähtivät tunti sitten, niin kyllä siinä pieni epävarmuus alkaa lepattaa lentohaalarissa.

2015 SUIO GP:n vikan päivän tehtävä ja oma lentoni

Kun pilotti voi olla lähtenyt tuntia myöhemmin kuin toinen, on aika vaikea hahmottaa maassa kisan tilannetta, ilmassa lentäjillä yleensä on jonkunlainen käsitys toisten lähtöajoista ja siten parempi kuva tilanteesta.

Kisat kestävät yleensä viikon, isot arvokisat parikin viikkoa ja joka päivä lennetään sään salliessa. Kilpailu saattaakin olla melkoinen rääkki, varsinkin jos lennetään vaikeissa olosuhteissa ja monena päivänä peräkkäin. Kisasuoritus kun voi helpostikin kestää viisi-kuusi tuntia, puhumattakaan siitä, jos joutuu laskeutumaan peltoon kaukana kentältä, jolloin voi hyvinkin tulla kisapaikalle vasta puolenyön jälkeen ja sittenkin täytyy huolehtia kaikki akut sun muut lataukseen.

GP-kisat

Purjelentokisat ovat vastoin yleistä käsitystä mielenkiintoisemmat seurata kuin katsoa maalin kuivumista, mutta ruohon kasvun tarkkaileminen alkaa jo olla hiinä ja hiinä. Suhteellisen uutena kilpailumuotona tätä käsitystä vastaan on kehitetty GP-kilpailu, jossa kaikki pilotit lähtevät samaan aikaan ja lentävät saman tehtävän. Näin ensimmäinen maaliintulija on myös voittaja - tosin tässäkin kilpailumuodossa voi saada lisäsekunteja lähdöstä ja/tai maaliintulosta (lähtö liian korkealta, tai ennen lähtölinjan aukeamista tai maaliintulo liian alhaalla), mutta normaalitilateessa kisa on huomattavan selkeä seurata. Lisäksi tehtävät ovat yleensä lyhyempiä, sadasta reiluun kahteensataan kilometriin. Kisa on myös (ainakin minusta) todella mielenkiintoinen, koska pilotti on varsin hyvin selvillä tilanteesta koko tehtävän ajan ja selkeämmin lennetään mies miestä (tai kone konetta) vastaan.

Olen tässä hengentuotteessa oikaissut aika monessa paikassa, mutta toivon, että tästä saisi edes perusinfopaketin kilpailujen luonteesta ja että se helpottaisi tulevien kirjoitusten ymmärtämistä.