Räyskälä Masters 3. kilpailupäivä, 13.6.2016

Kolmaskin kisapäivä aukeni kirkkaalla taivaalla, jonne alkoi vähitellen kerääntyä asiallisia cumuluksia. Tehtäväksi annettiin Vojakkala-Koskenniska-Humppila-Kisakeskus-Räyskälä, 440 km. Hinaukset aloitettiin 12.00 ja olin viimeisen ryhmän ensimmäisenä. Melkein heti alkuun päästiin puolentoista tonnin paikkeille ja hyvin pian jo lähemmäs kahta. Normaalisti pyöriskeltiin taas aikamme lähtölinjan molemmin puolin, ensimmäiset startit ottivat T5 (13.08) ja N3 ja N9, jotka läksivät 13.15 jälkeen.

Itse kytistelin 13.35 asti ja lähdin aika lailla tarkkaan joukkion keskivaiheilla. Suurin osa lopuista koneista läksi samassa rykelmässä seuraavan viiden minuutin sisällä, koko porukan viimeisenä matkaan sujahti KX, sekin vain vajaata 10 minuuttia myöhemmin.

Ensimmäinen väli Hollolaan asti meni melko vaivattomasti. Edellisestä päivästä muka oppineena olin päättänyt, etten hevin lähde tekemään omia ratkaisuja vaan yritän roikkua mukana ja siten pyrkiä minimoimaan vahingot, ehkä jopa hiukan parantamaan asemiani. Edellä menevät JP, AL ja NX lähtivät kaartamaan, itse siinä perässä, kun JP sanoi radiossa, ettei tässä kannata kiertää. Samalla AL jäi kaartamaan hiukan edempänä, joten sutena sen perään. Sekin oikaisi kaartonsa ja  jatkoi kohti Lahtea NX:n perässä. Ilmeisesti pääosa puljasta jäi siihen JP:n löytämään nostoon.

Korkeus oli vajonnut jo alle tuhannen metrin. Katsoin, että suorempi reitti Vesijärven yli näytti houkuttelevammalta ja hetken se tosiaan vaikuttikin lupaavalta. Sitten alkoi laskea ja laskea. Jatkoin härkäpäisesti hyvältä vaikuttavaa pilveä kohti, korkeus hupeni ja kirosanatiheys kabiinissa nousi kääntäen verrannollisesti jäljellä olevaan korkeuteen. Noin 500 metrin korkeudessa sitten alkoi lopultakin nostaa, ja onneksi nosto oli ihan kohtuullinen kolmonen. Päivän juhlahetki sattui, kun JS tuli samaan nostoon - alapuolelleni! Ei paljoa, mutta kuitenkin. Ehkä tämä tästä vielä.

Kelasimme hiukan toiselle tonnille ja jatkoimme kohti käännepistettä. Seuraavaakin nostoa hakiessamme ajauduimme alle 600 metriin, mutta se olikin sitten päivän mahtinosto, keskinosto alhaalta ylös (1200 metrin korkeuslisällä) oli 4,5m/s ja keskinäyttö taisi parhaillaan käydä 5.9m/s. Australialainen AB kiljaisi radioon "This is Finlandiaaaaa".  Olin taas päättänyt olla höntyilemättä, mutta ennen kuin pystyin hyödyntämään noston ylös asti, toinen kone kaarsi hieman eri ympyrää ja jouduin väistämään nostosta ulos.

Tuossa tilanteessa ei ollut kauheasti pointtia yrittää enää palata takaisin nostoon, vaan jouduin tavallaan ajolähtönä jatkamaan käännepisteelle. Takaisin tullessa en ainakaan osunut samaan nostoon (tai se oli sammunut), vaan jatkoin eteenpäin. Tällä välillä ei tahtonut osua millään jalka lankulle vaan mählin sekä liidot, että nostotkin. Kavereina olivat lähinnä CX ja KK. CX lenteli hiljakseen, mutta jotenkin pystyi koko ajan pysymään suunnilleen samassa vauhdissa ja sen pari sataa metriä ylempänä. Rasittavaa ;)

Lautaportaan huitteilla ajoin taas alas. Edessä näkyi muuten varsin varjoisassa alueessa isohko metsäalue, jossa taisi olla vanhaa hakkuuaukeaakin ja johon aurinko paistoi, joten sinne. Taas alkoi laskea rajusti, mikä on toisaalta paha asia, korkeus hupenee, mutta toisaalta se tarkoittaa myös, että jossain lähellä ilma myös nousee ylöspäin. Ja noin kuudessasadassa metrissä usko palkittiin ja vajaa kaksipuolikas nosto vei minut taas 700 metriä ylemmäs, selvästi toiselle tonnille.

Vähän ennen Humppilaa jäin taas kaartamaan ja eikö jo taakse jäänyt CX sujahtanutkin siitä sitten yli ja ohi. Kehtasi vielä kommentoida ohitustaan. Lähdimme KK:n kanssa perään, mutta vaikka saimme välillä sen kiinni vaakasuunnassa, niin pystysuunnassa ero tuntui vain kasvavan. Radiosta alkoi puolestaan kuulua vähän huolestuttavia viestejä, viimeinen käännepiste alkoi olla aukossa ja meillä oli vielä melkein 50 kilometriä sinne. Jatkoimme kuitenkin KK:n kanssa urheasti eteenpäin. Suunnitelma oli, että hyvässä nostossa noustaisiin korkealle ja sieltä voisi sitten käydä stressittömästi kääntämässä sen viimeisen pisteen.

Suunnitelmassa oli vain yksi pieni puute. Sitä hyvää nostoa ei löytynyt, joten viimeiselle käännepisteelle lähdettiin työntämään siniseen noin tuhannen metrin korkeudesta, kääntäessä vielä noin 750 metriä. Heti kääntämisen jälkeen tuntui epämääräinen nosto oikealla puolellani. Lähdin kaartamaan siihen. En sanonut KK mitään, koska en ollut varma, oliko siinä jotain vai ei. No olihan siinä jotain, mutta vajaa metrinen keskinosto ei kauheasti juhlia aiheuttanut. Kelasin siinä kuitenkin parisataa metriä lisää ja katselin, kuin KK jatkoi liitoaan eteenpäin, laskien osan vesistä pois.

Lopulta hermoni petti heikkoon nostoon ja lähdin jatkamaan. KK löysi edeltä paremman ja tulin sen alle samaan nostoon - noin kolmesataa metriä alempana. Sain sitä hiukan nostossa kiinni ja läksimme jatkamaan matkaa, minä noin 150 metriä alempana. Seuraavan noston sain otettua hieman paremmin ja imettyä korkeuseron vain muutamaan kymmeneen metriin.

Räyskälään lähestyminen lounaasta on maastomielessä epämiellyttävää (laskupaikkoja ajatellen), joten jatkoimme ensin kohti pohjoista, jossa keli vaikutti paremmalta ja samalla saataisiin tuulikomponenttia parannettua, Edessä näkyi avoimen luokan Duo Discus, HIK ja niinpä Kiikalan kentän kupeesta sen alta löytyi 700 metrin korkeudesta parimetrinen, jossa sitten varman päälle kelasimme sen varmasti riittävän tonnin lisää korkeutta ja lähdimme loppuliukuun.

Matkalla ajoimme vielä yhden hyvän noston läpi ja siinä vedetyllä lisäkorkeudella pystyikin sitten työntämään maaliin loppumatkan noin 200 km/h nopeudella. KK laippakoneena pystyi vähän jättämään loppuliu'ussa, mutta toki sitten tasoituskertoimet hoitivat pisteet "oikein päin".

Päivä oli kisojen ainoa, jona minun keskinopeuteni jäi alle 100 km/h (97.25 km/h) ja kun päivävoittaja (VA) lensi 117 km/h oli selvä, että päivän pistesaalis ja sijoitus olivat surkeita. Olin päivän sijoituksissa sijalla 18 ja kokonaispisteissäkin vasta 17. Tuo päivä käytännössä romutti loputkin menestystoiveet kokonaiskisan osalta.